Mainos

Ensimmäinen asteroidilla käynyt luotain palasi Maahan

Maailman ensimmäinen asteroidilla käynyt avaruusluotain on palannut Maan ilmakehään. Japanilaisen Hayabusa-luotaimen kapseli irtautui onnistuneesti luotaimesta ja näkyi kirkkaana valona ilmakehässä.

Japanin avaruushallinto vahvisti myöhemmin, että kapseli on laskeutunut suljetulle sotilasalueelle Australian aavikkoseudulle.

Itse luotain paloi poroksi iskeydyttyään Maan ilmakehään. Koripallon kokoisen kapselin sen sijaan oletetaan säilyneen ehjänä lämpökilven ansiosta.

- Se oli kuin tähdenlento, jota seurasi kirkas tähtivana. Se oli fantastista, kuvaili nimettömänä pysytellyt Australian armeijan edustaja kapselin saapumista ilmakehään uutistoimisto Reutersille. Lähteen mukaan viranomaiset olivat illalla Suomen aikaa jo etsimässä kapselia.

Mikäli kaikki on sujunut hyvin, luotaimella on mukanaan näytteitä asteroidilta, jolle se laskeutui vuonna 2005.

Seitsemän vuoden matka

Seitsemän vuotta sitten matkaan lähetetty luotain laskeutui kahdesti pienelle Itokawa-asteroidille vuonna 2005. Luotaimen keräämien tietojen mukaan epäsäännöllisen muotoinen asteroidi on kymmeniä tai satoja miljoonia vuosia vanha.

Jos kapselista löytyy näytteitä, niiden uskotaan auttavan selvittämään, miten asteroidit ovat saaneet alkunsa. Hayabusan käyttämän tekniikan toivotaan myös toimivan alkusysäyksenä uusille luotaimille, jotka voisivat lentää entistä kauemmas.

Avaruuden mittakaavassa Itokawa-asteroidi on todella mitätön, enimmillään vain 500 metrin pituinen, joten laskeutuminen sille oli melkoinen taidonnäyte.

Jos luotain on kyennyt ottamaan asteroidilta jotain mukaansa, kyseessä olisi ensimmäinen kerta kun Maahan saadaan näytteitä joltain muulta taivaankappaleelta kuin Kuusta.

Australiaa pohjois-etelä-suunnassa halkova Stuart-valtatie suljettiin osittain luotaimen paluun takia. Australian alkuperäisasukkaat olivat jo ennakkoon huolissaan luotaimen paluusta, sillä laskeutumisalueen läheisyydessä sijaitsee alkuasukkaiden pyhiä paikkoja.

(MTV3 - STT - Reuters - AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.