Mainos

Entinen keskitysleirin vartija kuoli juuri ennen oikeudenkäyntiä

Saksassa 93-vuotias entinen Auschwitzin keskitysleirin vartija on kuollut viikko ennen oikeudenkäynnin alkua. Asiasta ilmoitti länsisaksalaisen Hanaun kaupungin tuomioistuin.  

Ernst Tremmeliä syytettiin avunannosta murhaan, kun hän toimi Auschwitzissa marraskuusta 1942 kesäkuuhun 1943. Syytekohtia oli 1075.  

Oikeudenkäynnin oli määrä alkaa ensi keskiviikkona. Siellä oli tarkoitus kuulla todistajina Auschwitzista elossa selvinneitä. Syytteen mukaan hän oli suoraan osallistunut kolmeen vankikuljetukseen: Berliinistä, Ranskan Drancysta ja Hollannin Westerborkista.  

Koska Tremmel oli tapahtuma-aikaan 19-20-vuotias, hänet olisi tuomittu nuorisorikoslain mukaan.  

Auschwitzissa surmattiin vuosina 1940-1945 noin miljoona Euroopan juutalaista. Puna-armeija vapautti leirin 27. tammikuuta 1945.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.