Mainos

Epäiltyjä kyydinnyt taksikuski puhui Brysselin poliisille

Brysselin lentokentän pommi-iskuista epäiltyjä kuljettanut taksinkuljettaja on auttanut poliisia tutkimuksissa, kertoo CNN.

Kuljettaja on kertonut iskuja tutkiville poliiseille muun muassa, mistä haki kolme epäiltyä kyytiinsä. Kuljettajan mukaan epäillyt eivät antaneet hänen käsitellä matkatavaroitaan. Kaikki miesten matkatavarat eivät mahtuneet taksiin, joten osa jätettiin pois matkasta, kuljettaja kertoi.

Poliisi teki kuljettajan kertoman perusteella ratsioita. Yhdestä tutkitusta asunnosta Schaerbeekin alueelta löytyi pommi ja kemikaaleja. Tutkijat löysivät samasta kerrostalohuoneistosta myös Isisin lipun.

Lentokentällä räjähtäneiden kahden pommin epäillään olleen piilotettuina matkalaukkuihin. Yksi kentälle viety pommi jäi räjähtämättä, Belgian sisäministeri Jan Jambon on vahvistanut.

Belgian viranomaiset julkaisivat aiemmin valvontakamerakuvaa kolmesta miehestä, jotka työntävät matkalaukkukärryjä lentokentän lähtöselvitysalueella.

Belgian viranomaiset etsivät parhaillaan yhtä kolmesta lentokentällä kuvatusta miehestä. Kahden epäillään tehneen itsemurhaiskun kentällä, belgialaissyyttäjät ovat kertoneet. 
Brysselin terrori-iskuissa Zaventemin lentokentälle ja Maalbeekin metroasemalle sai surmansa yli 30 ihmistä. Viranomaisten mukaan haavoittuneiden lukumäärä on noussut yli 200:aan.

Belgian sisäministeri Jambon sanoi, että viranomaiset yllättyivät Brysselin terrori-iskujen koosta. Jambonin mukaan viranomaiset tiesivät, että jonkin asteista ääritekoa valmisteltiin Euroopassa, mutta Brysselin iskujen laajuus oli yllättävä.





Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.