Mainos

Erikoisartikkeli: Ilokaasun piti mullistaa leikkaukset – nolattu keksijä päätyi itsemurhaan

Hammaslääkäri Horace Wells havaitsi sattumalta ilokaasun kipua lievittävän vaikutuksen ja uskoi saavansa keksinnöllään mainetta. Sitten hänen entinen oppilaansa pilasi kaiken.

MTV Uutiset julkaisee artikkelin ilokaasun historiasta yhteistyössä Tieteen kuvalehden Historia-julkaisun kanssa.

Hartfordissa 10. joulukuuta 1844 pidettiin näytös, josta tuli lääketieteen kehityksen kannalta merkittävä.

MTV:n Historia-sarjassa on julkaistu aiemmin:

Erikoisartikkeli: "Kaikkea kokeiltiin" – huumereseptit kulkivat antiikin Roomassa sukupolvelta toiselle

Erikoisartikkeli: Areenan kuninkaan viimeinen taistelu päättyi veriseen tappioon – hautalöytö paljasti gladiaattorielämän salat

Erikoisartikkeli: Näin aikansa mahtavin mies rakensi vertaansa vailla olevan viikinki-imperiumin

Erikoisartikkeli: Salamannopea yllätysisku mereltä – viikinkien ylivoima lähti vuosien harjoittelusta

Erikoisartikkeli: Julman sarjamurhaajan tarina järkyttää yhä – saalisti naisia vuosien ajan

Erikoisartikkeli: "Ei askeltakaan taaksepäin” – näin Stalingradin virheet musersivat Saksan sotajoukot

Erikoisartikkeli: Myrkkyruiskeita silmiin ja karmeita leikkauksia – näin natsilääkäri kylvi kauhua

Erikoisartikkeli: Huikea kepponen sekoitti Lontoon – 1800-luvun veijari jekkuili kuolemaansa saakka

Koehenkilöiksi valitut miehet olivat hengittäneet typpioksiduulia eli ilokaasua. Yleisö katseli huvittuneena ja epäuskoisenakin, miten kymmenen miestä hoiperteli sinne tänne ja käyttäytyi muutenkin estottomasti – ­aivan kuten yhdysvaltalaisen Hartfordin kaupungin paikallislehdessä olleessa ­ilmoituksessa oli luvattu.

Näytöksen oli järjestänyt entinen lääketieteen opiskelija, jonka ilokaasuesitykset houkuttelivat yleisökseen tuhansia ihmisiä.

Näytös oli ­kuitenkin lääketieteen kehityksen kannalta erityisen merkittävä. Yksi koehenkilöistä, Sam Cooley, ­iski polvensa painavaan puupenkkiin, mutta se ei näyttänyt häiritsevän häntä.

Cooley tunsi polvessaan jomottavan ­kivun vasta myöhemmin istuuduttuaan paikalleen, kun ilokaasun vaikutus oli jo alkanut haihtua. Hänen vieressään ­istunut Horace Wells huomautti hänelle, että hänen housunsa olivat veressä.

Kun Cooley vastasi, ettei ollut huomannut kipua ilokaasun ansiosta, Wells sai mullistavan idean.

Ilokaasu oli keksitty jo 1700-luvulla, mutta lääketieteen sijaan sitä käytettiin erityisesti yläluokan päihteenä.

Ilokaasun piti mullistaa leikkaukset

Wells oli arvostettu ja kunnianhimoinen hammaslääkäri, joka etsi jatkuvasti uusia apukeinoja työhönsä.

Suurinta ongelmaansa, joka vaivasi 1800-luvun puolivälin tienoilla lääkäreitä ja hammaslääkäreitä kaikkialla maailmassa, hän ei ollut pystynyt ratkaisemaan: tuon ajan kipua lievittävät lääkkeet olivat käytännössä hyödyttömiä.

Potilaat eivät useinkaan kestäneet hammashoidon aiheuttamaa tuskaa vaan karkasivat kesken hoidon.

Sairaaloissa ongelma oli vieläkin pahempi, ja siellä potilaita jouduttiin ­pitämään väkivalloin paikoillaan lää­kärien leikatessa heitä ­ilman kunnollista ­kivunlievitystä.

Wells uskoi ilokaasun ratkaisevan ­kivunlievityksen ongelman, ja hän alkoi tehdä kaasulla kokeita.

Hän ei kuitenkaan tiennyt, että hänen entinen oppilaansa ja kumppaninsa, hammaslääkäri William Morton teki myös kokeita kipua lievittävillä aineilla.

Wells teki ensimmäiset ilokaasu­kokeensa itsellään. Alkajaisiksi hän halusi selvittää, saattoiko ilokaasu liian suurina annoksina tappaa, kuten lääketieteen oppikirjoissa väitettiin.

Wells hengitti niin paljon ilokaasua, että hänen ruumiinsa valahti veltoksi, ja sitten hänen kollegansa kiskoi tulehtuneen viisaudenhampaan hänen suustaan.

– Tämä on kaikkien ­aikojen suurin keksintö! En tuntenut neulanpiston vertaa kipua, Wells kirjoitti kokeen jälkeen riemuissaan.

Näytösoperaatio meni pieleen

Tammikuuhun 1845 mennessä Wells oli ­kokeillut ilokaasua ­hyvällä menestyksellä jo 13 potilaaseensa.

Tieto hänen kokeistaan oli kantautunut myös Harvardin yliopistoon, ja Wells kutsuttiin esittelemään uutta kivunlievitysmenetelmäänsä yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan henkilökunnalle ja opiskelijoille.

Koehenkilönä toimivalle nuorukaiselle annettiin ilokaasua, kunnes hän vaipui tokkuraan. Sitten Wells alkoi kiskoa mätää hammasta hänen suustaan.

Kaikki sujui hyvin, kunnes potilas alkoi äännellä. Osa katsojista luonnehti ääntelyä myöhemmin valitukseksi, mutta eräs lääkäri kertoi potilaan huutaneen.

Yleisö alkoi pilkata Wellsiä, eikä ­kukaan kiinnittänyt huomiota potilaaseen, joka oli tullut tajuihinsa ja vakuutti, ettei ollut tuntenut toimen­piteen ­aikana juuri lainkaan kipua.

Wells joutui lähtemään Harvardista pettyneenä ja nöyryytettynä.

– Tuon kokemuksen synnyttämä järkytys ­aiheutti sairauden, ­joka vaivasi minua kuukausia, Wells kirjoitti myöhemmin.

Harvardin katastrofin jälkeen lääkärit menettivät uskonsa ilokaasuun. Wells itse päätteli vain poistaneensa kaasumaskin liian aikaisin, jolloin annos oli jäänyt liian pieneksi eikä ollut riittänyt turruttamaan kipua.

Eetteri peittosi ilokaasun

Lokakuussa 1846 oli William Mortonin vuoro astua Harvardin yliopiston asiantuntijoiden eteen esittelemään uutta nukutusainetta: eetteriä.

Morton nukutti potilaaksi valitun nuoren miehen, ja kirurgi poisti tämän kaulasta paiseen potilaan tuntematta mitään. Yleisö oli haltioissaan.

Wells pettyi karvaasti kuultuaan Mortonin menestyksestä. Pian miehet ajautuivat julkiseen väittelyyn siitä, kuka itse asiassa oli ensimmäisenä keksinyt keinon nukuttaa poti­laita.

Wells piti omia ilokaa­sukokeitaan Mortonin eetterikokeiden perustana ja oli vakaasti sitä mieltä, että kunnia ­nukutusaineen keksimisestä kuului ­hänelle ­eikä Mortonille.

Nöyryytyksestä alkoi masennus

Wells ei koskaan saanut kaipaamaansa julkista tunnustusta keksinnölleen, ja hän vajosi syvään masennukseen. Hän sulki hammaslääkärin praktiikkansa ja hankki jonkin aikaa elantonsa kaupparatsuna.

Hän jatkoi kuitenkin yhä kivunlievitysaineiden tutkimista ja alkoi tehdä kokeita kloroformilla, jota skotlantilainen lääkäri ­James Young Simpson oli käyttänyt ­onnistuneesti synnytyksissä aiemmin samana vuonna 1847.

33-vuotias Wells tuli kuitenkin pian riippuvaiseksi kloroformista, joka teki hänestä harhaisen ja aggressiivisen.

Kerran kloroformipilvessä ollessaan hän ryntäsi kadulle ja heitti voimakkaasti syövyttävää rikkihappoa kahden prostituoidun vaatteille. Wells tuomittiin vankeuteen, ja lehdet alkoivat retostella ­tapauksen yksityiskohdilla.

Wells ei kestänyt tekonsa aiheuttamaa syyllisyyttä ja häpeää. Vankilassa ollessaan pyysi saada parranajovälineensä kotoaan, kostutti nenäliinansa kloroformilla ja peitti sillä kasvonsa.

Sitten hän viilsi ranteensa auki partaveitsellään. Seuraavana aamuna vartijat löysivät hänet kuolleena sellistään.

Lisää Historia-julkaisun artikkeleita:

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.