Mainos

Erikoisartikkeli: Myrkkyruiskeita silmiin ja karmeita leikkauksia – näin natsilääkäri kylvi kauhua

Natsilääkäri Josef Mengelellä oli Auschwitzin keskitysleirissä laboratorio, ja leirin vangit olivat hänen koekaniinejaan. Hän tappoi kokeillaan tuhansia viattomia. MTV Uutiset julkaisee erikoisartikkelin Mengelen 1940-luvun järkyttävistä teoista yhteistyössä Tieteen Kuvalehden Historia-julkaisun kanssa.

Mies oli pukeutunut SS:n univormuun. Hänellä oli jalassaan hohtavaksi kiillotetut nahkaiset ratsastussaappaat, ja hän seisoi jalat hieman harallaan toinen käsi vyöllä, toinen ratsupiiskaa pidellen.

Jokaisen ohitseen kauhusta jäykkänä kulkevan vangin kohdalla hän heilautti välinpitämättömästi piiskaansa: vahvat ja työkykyiset oikealle, heikot vasemmalle.

Yhtäkkiä miehen ilme kirkastui. Hän viskasi savukkeensa maahan ja murskasi tumpin jalallaan. Sitten hän käveli vankien luo ja kyykistyi pienten kaksostyttöjen eteen. Hän taputti näitä hellästi poskille ja puheli pehmeästi. Hän kysyi, halusivatko tytöt makeisia, ja lapset nyökkäsivät varovasti.

Upseeri napsautti sormiaan, ja vartiosotilas vei kaksoset mukanaan.

Hän palasi takaisin paikalleen jatkamaan tehtäväänsä: vasemmalle, vasemmalle, oikealle, vasemmalle... Tuntia myöhemmin useimmat vangeista olivat kuolleet. Ne, jotka lähetettiin oikealle, saivat elää vielä muutaman viikon tai kuukauden raskaassa pakkotyössä.

h_00624614

Vankeja lajitteleva mies oli Auschwitzin keskitysleirin lääkäri Josef Mengele. 

Lääkärin yksityislaboratoriossa pikkutytöt makasivat jo sidottuina leikkauspöydällä. Heidän edessään seisoi Mengele, joka oli pukenut valkoisen lääkärintakin SS-univormunsa päälle. Hän ei hymyillyt enää. Hän otti käteensä skalpellin ja ryhtyi karmeaan työhönsä. 

Unelmoi jo lapsena pääsevänsä historiankirjoihin

Josef Mengele kasvoi Baijerissa syvästi katolisen perheen vanhimpana lapsena ja joutui kilpailemaan sisarustensa kanssa vanhempiensa huomiosta.

Päiväkirjassaan Mengele kuvaili isäänsä ja äitiänsä tunnekylmiksi, ja veljiinsä hänellä oli mustasukkaisuuden ja katkeruuden leimaama suhde.

Hänellä oli nuoresta pitäen valtava tarve osoittaa olevansa jotakin. Nuoruudenystävä Julius Diesbach kuvaili häntä äärimmäisen kunnianhimoiseksi nuorukaiseksi.

”Hän ei halunnut ainoastaan onnistua, vaan hän halusi olla ylitse muiden. Hän janosi kuuluisuutta. Kerran hän sanoi minulle, että saisin vielä lukea hänestä historiankirjoista.”

Mengele päätteli, että tie arvostukseen aukeaisi hyvän koulutuksen ja kunnioitetun tutkijan työn kautta. Suoritettuaan ylioppilastutkinnon vuonna 1930 hän päätti lähteä Müncheniin opiskelemaan lääketiedettä.

”Perheeni saa olla ylpeä, kun minusta tulee Mengelen suvun ensimmäinen tiedemies”, Mengele kirjoitti ystävälleen.

1930-luvun alku oli Münchenissä poliittisesti levotonta aikaa. Natsien esiinnousu oli alkanut, ja Mengele valitsi nopeasti puolensa.

”On mahdotonta jäädä sivustakatsojaksi näinä poliittisen kuohunnan aikoina, jos haluaa välttää isänmaamme joutumisen bolsevikki-marxilaisten kuristusotteeseen", hän kirjoitti päiväkirjaansa.

"Natsismin ruumiillistuma sen äärimmäisimmässä muodossa"

Opinnoissaan Mengele osoitti jo varhain enemmän kiinnostusta rotujen kehitykseen kuin sairauksien hoitoon. Teoria arjalaisen rodun puhtaudesta ja ylivertaisuudesta oli natsi-ideologian keskeisiä opinkappaleita, ja Mengelen opettajina oli alan suurimpia auktoriteetteja.

Yksi heistä oli Theodor Mollison, joka väitti pystyvänsä päättelemään valokuvasta, oliko henkilöllä juutalaisia esi-isiä.

Vuonna 1935 Mengele väitteli Mollisonin ohjauksessa tohtoriksi aiheenaan eri ihmisrotujen alaleuan rakenteelliset eroavaisuudet.

Tie arvostettuun asemaan oli auki. Vuonna 1937 Mengele aloitti työt Frankfurtin yliopistossa perinnöllisyysbiologian ja rotuhygienian laitoksella. Siellä hän pääsi Saksan eturivin rotuteoreetikoihin kuuluvan professori Otmar von Verschuerin oppiin.

Tämä ylisti Adolf Hitleriä ja kuvaili häntä ”ensimmäiseksi valtionjohtajaksi, joka on ymmärtänyt biologisen perimän ja rotuhygienian merkityksen”.

Samoihin aikoihin Mengele liittyi kansallissosialistiseen puolueeseen ja pian myös SS-joukkoihin. Von Verschuerin tuella hän eteni nopeasti SS-upseeriksi.

Von Verschuer on kuvaillut Mengeleä mieheksi, joka ”osoitti voimakasta kiinnostusta lääketieteellistä tutkimusta ja kirurgiaa kohtaan. Hän oli myös älykäs ja sivistynyt”.

Saksalainen historioitsija Andreas Hillgruber kuvaili uraansa aloittelevaa Mengeleä hieman toisin.

”Hän oli vakuuttunut, että hän palveli suurta asiaa: Hitlerin pyrkimystä estää ihmiskunnan rappio. Mengelestä oli tullut natsismin ruumiillistuma sen äärimmäisimmässä muodossa.”

Mengele lähetti innokkaasti vankeja kaasukammioon

Mengele saapui Auschwitz-Birkenaun keskitysleirille syksyllä 1943. Hän oli saanut rautaristin urhoollisuudesta itärintamalla taistellessaan, ja muut Auschwitzin upseerit kunnioittivat sotasankaria.

He huomasivat kuitenkin, että uusi lääkäri oli erilainen kuin he. Mengele oli pohjattoman innokas ja puuhasteli aina jonkin salaisen projektin parissa. Lisäksi kummastusta herätti se, että hän ei juuri koskaan juonut alkoholia, ei edes ollessaan vankien erotteluvuorossa.

Aina uuden vankijunan saapuessa leirin lääkärien tuli arvioida, ketkä vangeista jätettiin eloon ja ketkä lähetettiin kaasukammioon. Tehtävä elämän ja kuoleman herrana oli useimmille leirin lääkäreille niin vastenmielinen, että he puuduttivat itsensä morfiinilla, eetterillä tai alkoholilla joutuessaan erottelemaan vankeja.

Monet olivat vankeja vastaanottaessaan niin päihtyneitä, että pysyivät hädin tuskin jaloillaan. 

Mengelen laita oli toisin. Hän ilmoittautui usein tehtävään vapaaehtoisena ja hoiti työnsä innokkaasti, usein jotakin klassista sävelmää vihellellen. Hän saattoi hypätä vankien joukkoon ja innosta vapisten valita heistä yhden tai useamman lähetettäväksi laboratorioonsa.

Joskus hän ilmestyi paikalle vapaapäivinäänkin varmistamaan, ettei menettänyt yhtään ”sopivaa” vankia. Mengele halusi palavasti tulla arvostetuksi tiedemieheksi.

”Olette keskinkertainen tutkija, herra Mengele, mutta ahkera ja työteliäs. Voin kuvitella, että 20 vuoden sisällä pääsette professoriksi johonkin Saksan vaatimattomammista yliopistoista”, oli eräs hänen yliopistoprofessoreistaan todennut.

Mengele halusi kuitenkin edetä paljon enemmän ja nopeammin tehdäkseen vaikutuksen vanhempiinsa ja sukulaisiinsa.  Hän vietti kaiken vapaa-aikansa Auschwitzissa laboratoriossaan, jossa hän ”tutki” valitsemiaan vankeja.

Koko leiri oli hänelle kuin suuri laboratorio, joka tarjosi mittaamattomasti tutkimusaineistoa – ihmisiä – ja usein Mengele jatkoi tutkimuksiaan pitkälle yöhön mikroskoopin äärellä tai syventyneenä kirjoittamaan raporttejaan.

Kaksoset olivat suosikkeja

Mengele valitsi vangeista kokeisiinsa usein ihmisiä, joilla oli jokin synnynnäinen vamma tai epämuodostuma. Hänen tavoitteenaan oli tutkia, miten epämuodostumat syntyivät ja miten ne saatiin karsittua perimästä niin, että jäljelle jäisi vain puhdas ja vahva arjalaisrotu.

Erityistä mielenkiintoa Mengele tunsi kaksosia kohtaan. Hän uskoi löytävänsä kaksosista vastauksen siihen, miten germaaninen rotu onnistuisi kansoittamaan koko maailman.

Hän toivoi pystyvänsä kehittämään keinon, jolla germaaninaiset saataisiin synnyttämään enemmän kaksosia niin, että arjalainen rotu kasvaisi nopeammin kuin muut rodut.

Erityisesti Mengeleä kiinnosti, miksi toinen kaksosista saattoi olla vahva ja sopusuhtainen, kun taas toinen oli heikko ja ”epämuodostunut”. Hän yritti löytää vastauksen muun muassa tekemällä kaksosilla keskinäisiä verensiirtoja ja yhdistämällä kirurgisesti heidän verenkiertonsa.

Vera Alexander -niminen vanki joutui erään tällaisen hirvittävän kokeen todistajaksi.

”SS-miehet veivät mukanaan kaksoset Titon ja Ninon, joista toisella oli kyttyräselkä. Pari päivää myöhemmin heidät tuotiin takaisin karmeassa kunnossa. Heidät oli leikelty ja ommeltu yhteen selistään ja ranteistaan, ja heidän ruumiistaan löyhkäsi hirveä kuolion haju.”

Yksi Mengelen pakkomielteistä oli siniset silmät, ja hän teki lukemattomia kokeita, joissa hän yritti muuttaa uhriensa silmien väriä siniseksi.

Kerran hän haetutti vankiparakista luokseen 36 pikkulasta ja ruiskutti väriainetta heidän silmiinsä. Monet lapsista menettivät välittömästi näkönsä, mutta heidän silmiensä väri ei muuttunut, ja he päätyivät kaasukammioon.

Muun muassa juutalainen lääkäri Vexler Jancu on kertonut kokemuksistaan.

”Kesäkuussa 1943 menin Birkenaun mustalaisten leiriin. Siellä oli pöytä, joka oli silmien peitossa. Kaikki silmät oli merkitty numeroin ja kirjaimin. Pöydällä oli vaaleankeltaisia, kirkkaansinisiä, vihreitä ja violetteja silmiä.”

Myös Vera Kringel -niminen vanki koki syvän järkytyksen, kun hän eräänä päivänä löysi seinällisen silmiä Mengelen yksityisestä laboratoriosta.

”Silmät oli kiinnitetty seinälle neuloilla kuin perhoset. Luulin, että olen kuollut ja joutunut helvettiin.”

Keitti isän ja pojan - muut ihastelivat

Auschwitzissa Mengelellä oli vapaus tehdä minkälaisia kokeita hän halusi, kunhan ne palvelivat natsismin tarkoitusperiä. Hän esitteli kokeidensa tuloksia mielellään kollegoilleen Auschwitzissa. 

Eräänä päivänä Mengele havaitsi vankien joukossa kyttyräselkäisen miehen ja tämän pojan, jonka toinen jalka oli epämuodostunut. Mengele halusi tutkia heitä lähemmin, joten hän määräsi ampumaan nämä.

Sitten hän keitätti ruumiit, jotta liha irtosi niistä helposti, ja lopuksi luurangot kuivatettiin, valkaistiin ja tehtiin hajuttomiksi liottamalla niitä petrolissa.

Tämän jälkeen Mengele kutsui SS-upseereita ihailemaan tuloksia.

Joukko upseereita kerääntyi luurankojen ympärille hämmästelemään ja kommentoimaan koetta tieteellisin sanankääntein, ikään kuin kyseessä olisi ollut merkittäväkin tieteellinen läpimurto.

Romanian juutalainen Alex Dekel, joka oli leirillä vankina, joutui todistamaan, miten Mengele leikkeli vankeja mielivaltaisesti tieteen nimissä. Tämä saattoi suorittaa esimerkiksi vatsa- tai sydänleikkauksia ilman nukutusta tai puudutusta.

”Kukaan ei kyseenalaistanut hänen toimiaan. Miksi nämä vangit piti tappaa? Miksi tällaista ihmishenkien haaskausta? Ihmiset, hänen ’potilaansa’, eivät merkinneet mitään. Hän sai jatkaa toimiaan tieteen nimissä, vaikka todellisuudessa kyseessä oli vain hänen oma suuruudenhulluutensa”, Dekel kirjoitti myöhemmin muistelmissaan.

Lapsivangit paloivat elävältä

Auschwitzissa Mengele pyrki aina ylläpitämään vaikutelmaa, että hän suhtautui epäinhimillisiin kokeisiinsa puhtaan tieteellisesti; hän oli tutkija, ei mielipuolinen pyöveli tai teurastaja.

Hän korosti vaikutelmaa moitteettomalla pukeutumisellaan ja käyttäytymällä hillitysti osallistuessaan seuraelämään.

Mengelen naamio kuitenkin mureni muutaman kerran, ja pinnan alla piileskelevä hirviö tuli esiin. Lääkäri Gisella Perl oli paikalla kerran, kun Mengelen pinnallinen tyyneys petti. Se tapahtui erään vangin jäätyä kiinni pakoyrityksestä.

Gisella Perl kertoi: ”Hän tarttui naista niskasta ja löi tätä kasvoihin, kunnes ne olivat veristä massaa. Koko ajan vankia hakaten hän huusi: ’Yritit paeta, vai? Et voi paeta nyt. Sinun täytyy palaa, kuten ne muutkin. Sinun on kuoltava, likainen juutalainen!’ Siinä katsellessani naisen kauniit älykkäät silmät peittyivät hänen omaan vereensä. En enää nähnyt hänen korviaan – ehkä Mengele oli repinyt ne irti. Muutaman sekunnin kuluttua naisen suora nenä oli vain verinen möykky hänen kasvoissaan.”

Venäläinen vanki Annani Silovitš Petko kuvaili, miten ryhmä SS-upseereita Mengele etunenässä kaivatutti suuren kuopan ja täytti sen bensiinillä. Neste sytytettiin palamaan, ja sitten paikalle ajoi kymmenisen kuorma-autoa kyydissään lapsia. Autot kippasivat elävän kuormansa liekkeihin.

”Lapset kirkuivat tuskissaan, ja osa heistä yritti kiivetä palavasta loukustaan. Eräs upseeri kiersi kuopan ympärillä ja tökki sauvalla lapsia takaisin liekkeihin. Höss (Auschwitzin johtaja) ja Mengele katselivat ja antoivat ohjeita.”

Kokeita viimeiseen asti

Vuoden 1944 syksyllä ilmahälytyssireenit ulvoivat Auschwitzissa yhä useammin. Välillä satoi pommeja. Kun vähitellen kävi selväksi, että Saksan tappio oli väistämätön, Mengle vaipui yhä syvemmälle masennukseen.

Silminnäkijöiden mukaan hän käveli vaitonaisena edestakaisin huoneessaan haudaten kasvonsa käsiinsä. Hän kuitenkin jatkoi kokeitaan viimeiseen asti. Vielä joulukuussa 1944 hän haetutti 16 lyhytkasvuista naista keskitysleirin sairaalasta ja teki heillä useita julmia kokeita. Vain viisi naisista selvisi näistä kokeista hengissä.

Päivä päivältä Neuvostoliiton joukot lähenivät, ja Mengele tajusi, että hänen oli paettava. Viimeinen henkilö, joka näki hänet Auschwitzissa, oli lääkäri Martina Puzyna. Hänen vastuullaan oli ollut kirjata ylös tiedot kaksosista, jotka olivat joutuneet Mengelen julmien kokeiden uhriksi.

17. tammikuuta 1945 hän näki Josef Mengelen viimeisen kerran.

”Hän tuli työhuoneeseeni sanomatta sanaakaan. Hän otti muistiinpanoni, pani ne kahteen laatikkoon ja meni ulkona odottavaan autoon.”

Sen jälkeen Auschwitzin kuolemanenkeli katosi. 

Vuonna 1949 Josef Mengele muutti Argentiinaan. Seuraavat 30 vuotta hän pakeni niin Etelä-Amerikan poliisia, Saksan oikeuslaitosta kuin Israelin agenttejakin.

Lopulta Auschwitzin elämän ja kuoleman herra päätti päivänsä yksin ja halveksittuna.

Lisää aiheesta Historia-lehden verkkosivuilla:

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.