Mainos

Espanjan lennonjohtajat taipuivat - hälytystila pakotti töihin

Lakossa olleet Espanjan lennonjohtajat ovat alkaneet palata työpaikoilleen. Puolet ilmatilasta on avattu ja osa kentistä avattaneen jo tänään.

Espanja julisti aiemmin tänään hälytystilan lakon takia. Hälytystila velvoittaa lennonjohtajat palaamaan töihin vankeusrangaistuksen uhalla.

Espanjan lentoliikenne on ollut lamaantuneena eilisillasta lähtien, ja jumiin on jäänyt yli 300 000 matkustajaa. Useat lentoyhtiöt ovat jo peruneet Espanjan-vuoronsa ainakin huomisaamuun saakka.

Lennonjohtajat vastustavat lakolla Espanjan hallituksen eilisiä päätöksiä muuttaa lentokenttien toimintaa.

(MTV3 -MTV3 - STT-AFP-DPA)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.