Mainos

Espanjassa joulu alkaa joululotolla

Espanjassa arvottiin tänään perinteinen joululotto El Gordo.

Lotto on huippusuosittu joulua edeltävä traditio Espanjassa. Sitä on järjestetty jo yli 200 vuoden ajan. Miljoonat espanjalaiset seuraavat illan lottolähetystä television ääressä. Voittoja juhlitaan tanssimalla kaduilla ja samppanjapulloja avaamalla.

Tänä vuonna yksi suosituimmista numeroriveistä on ollut paavi Benedictus XVI:n eropäivä 28213. Pääpottina on neljä miljoonaa euroa.

Lotossa jaetaan lisäksi useampia pienempiä voittoja, mikä motivoi ihmisiä osallistumaan siihen. Suurin yhdellä lipulla saatava voittosumma on 400 000 euroa.

Espanjan talouskriisi vaikuttaa kuitenkin myös lottoamiseen. Vuoden 2008 talousromahduksen jälkeen lottoamiseen käytetyt rahat ovat vähentyneet vuosittain.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.