Mainos

Etelä-Afrikassa ehkä yli 200 ihmistä loukussa kaivoksessa

Etelä-Afrikassa yli 200 työläisen pelätään jääneen loukkuun laittomaan kultakaivokseen. 

Ensimmäiset neljä kultakaivokseen loukkuun jäänyttä on saatu nostettua maan pinnalle, kertovat pelastustyöntekijät. Muiden odotetaan seuraavan perässä.

Pelastusviranomaiset sanovat saaneensa yhteyden noin 30 kaivosmieheen. Nämä ovat kertoneet, että alapuolella on loukussa vielä 200 ihmistä. Viranomaiset eivät kuitenkaan kyenneet vahvistamaan tietoa kaivoksessa olevien määrästä. 

Kyse on Johannesburgin itäpuolella sijaitsevasta hylätystä kaivoksesta. Työläiset menivät eilen sisälle kaivokseen mutta eivät päässeet enää ulos, kun pudonnut lohkare tukki sisäänkäynnin. 

Loukkuun jääneet havaittiin, kun ohikulkija kuuli huutoa maan alta. 

Pelastustyöt kaivoksella ovat paraikaa meneillään. Paikalle on tuotu kaivinkoneita. Loukkuun jääneiden luo on kuitenkin pelastusmiehistöjen mukaan erittäin vaikea päästä. 

Kaivosturmat ovat tavallisia Etelä-Afrikassa. Ainakin kahdeksan työläistä kuoli pari viikkoa sitten kaivoksessa syttyneessä tulipalossa.

Vuonna 2009 laittomassa kultakaivoksessa syttyi palo, ja yli 80 ihmistä kuoli.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.