Mainos

Etelä-Afrikassa koulutetaan pomminorsuja

Ajatus norsujen kouluttamisesta räjähdysaineiden etsintään syntyi, kun havaittiin norsujen osaavat vältellä miinoitettuja alueita.

Norsujen ylivertaista hajuaistia hyödynnetään uudella tavalla Etelä-Afrikassa. Maassa on alettu kouluttaa norsuja etsimään räjähdysaineita, pommeja ja miinoja.

Hanke sai alkunsa sisällissodan runtelemasta Angolasta. Paikalliset asukkaat havaitsivat, että norsut osasivat välttää miinoitettuja alueita. Tästä heräsi ajatus, että norsut vainuavat räjähteet. Tarkoitus ei kuitenkaan ole kouluttaa norsuja miinanpolkijoiksi tai taistelukentille. 

– Voisimme tuoda robottien keräämiä näytteitä kentältä norsujen arvioitaviksi, visioi tutkija Stephen Lee.

Lee ei ota kantaa siihen, onko norsuilla vai koirilla parempi vainu. Vanhat puheet norsun muistista näyttävät kuitenkin pitävän paikkansa.

– Koiria pitää kouluttaa jatkuvasti, mutta elefantit tuntuvat ymmärtävän ja muistavan hajut muutenkin, Lee sanoo.  

Koulutushanke saa tukea Yhdysvaltojen armeijan tutkimusvirastolta.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.