Mainos

Etelä- ja pohjoiskorealaisilla harvinainen tapaaminen: "En pystynyt nukkumaan koko yönä"

Sadat eteläkorealaiset pääsevät tänään tapaamaan sukulaisiaan rajan toiselle puolen Pohjois-Koreaan. Tapaaminen yhdistää ihmisiä, jotka eivät ole tavanneet toisiaan yli kuuteen vuosikymmeneen.

– En pystynyt nukkumaan koko viime yönä, sanoo Lee Joo-Kuk uutistoimisto Reutersille.

82-vuotiaalla Leellä on mukanaan kyltti, jossa on hänen tietonsa ja hänen isoveljensä nimi.

– Olimme varmoja, että veljeni on kuollut. Pidimme hänelle muistotilaisuuden joka vuosi.

Korean sodan erottamien perheenjäsenten tilaisuus tavata toisiaan on harvinaislaatuinen, sillä tapahtuma järjestetään vasta toista kertaa viiteen vuoteen.

Perheenjäsenet tapaavat Pohjois-Korean puolella Kumgangvuoren lomakeskuksessa. Pohjois-Koreasta valittiin tapaamisiin sata ihmistä, jotka kutsuivat paikalle vajaat 400 eteläkorealaista. 

Kaksi tuntia kerrallaan 

Korean sota käytiin 1950-luvulla ja suurin osa sen erottamasta sukupolvesta on kuollut saamatta koskaan yhteyttä toiselle puolen rajaa jääneisiin läheisiinsä. Koreat ovat periaatteessa edelleen sodassa, koska konflikti ei päättynyt rauhaan vaan aselepoon. Siksi puhelut tai kirjeenvaihto pohjoisen ja etelän välillä ovat tarkkaan säänneltyjä.

Eteläkorealaiset saavat tulevien kolmen päivän aikana tavata pohjoisen puolella olevia läheisiään yhteensä kuusi kertaa. Tapaamiset kestävät vain kaksi tuntia kerrallaan, joten pitkää aikaa ei eroahdistuksen purkamiseen ole tarjolla. Monet matkalaisista ovat jopa 90-vuotiaita ja varmoja siitä, ettei toista mahdollisuutta tavata pohjoisessa olevia läheisiä ole tulossa. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.