Mainos

Etelä-Korean turmalautan kapteenille elinkautinen

Eteläkorealainen vetoomustuomioistuin kovensi tänään Sewol-turmalautan kapteenin tuomion elinkautiseksi vankeudeksi.

Alempi oikeusistuin oli marraskuussa antanut hänelle 36 vuoden tuomion.  

Sewol-lautan turmassa runsas vuosi sitten kuoli 304 ihmistä. Lautalla oli 476 matkustajaa.  

Kapteeni Lee Jun-seok tuomittiin nyt murhasta, kun aiempi tuomio tuli törkeästä kuolemantuottamuksesta.  

-Kapteeni Leen vastuuton toiminta johti nuorten opiskelijoiden kuolemaan. He menettivät henkensä pystymättä koskaan toteuttamaan unelmiaan. Samalla hän aiheutti parantumattomat haavat nuorten vanhemmille, sanottiin tuomion perustelussa uutistoimisto Yonhapin mukaan.  

Vetoomustuomioistuin lievensi muiden marraskuussa tuomittujen 14 miehistön jäsenen tuomioita. Uudet tuomiot vaihtelevat vajaasta puolestatoista vuodesta 12 vuoteen vankeutta.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.