Mainos

Etelä-Korean turmalautan ruumiita edelleen nostamatta

Kaikkia Etelä-Korean turmalautan ruumiita ei vieläkään ole saatu nostettua, kertoivat maan viranomaiset lauantaina. Yli 30 ihmistä on edelleen kateissa, vaikka lähes koko laiva on jo tutkittu.

Sukeltajien mukaan laivan väliseinät ovat vaarassa romahtaa, mikä vaikeuttaa hylkyyn sukeltamista entisestään. Sukeltajia piinaavat lisäksi kovat merivirrat ja olematon näkyvyys.

Viime kuussa uponneessa Sewol-matkustajalautassa oli 476 ihmistä. Heistä vain 172 ihmistä selvisi hengissä. Valtaosa oli luokkaretkellä olleita lukiolaisia.

Alustavien tutkimusten mukaan lautta oli lastattu aivan liian täyteen. Onnettomuushetkellä vapaavuorossa ollut lautan kapteeni on kertonut, että laivan varustamo oli toistuvasti jättänyt huomiotta varoitukset laivan vakausongelmista, jotka johtuivat alukseen pari vuotta sitten tehdyistä korjauksista.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.