Mainos

Etelä-Ruotsissa jo 20 astetta – lämpö yrittää myös Suomeen

Etelä-Ruotsissa on päästy tänään jo jopa 20 asteen lukemiin. Keskiviikkona ja loppuviikolla Suomessakin voidaan hätyytellä kevään tähän asti korkeimpia lämpötiloja.

Euroopan lämpöaalto on ulottunut tänään aina eteläiseen Ruotsiin asti, kun Ronnebyssä on mitattu jo yli 20 astetta. Latvian länsirannikolla on ollut yli 19 astetta ja Puolan pohjoisosassa 24 astetta.

– Osassa Keski-Euroopan suurista kaupungeista on ollut tänään kesäisen lämmintä. Esimerkiksi Berliinissä on ollut 22 astetta ja Varsovassa 23 astetta, sanoo MTV Uutisten meteorologi Markus Mäntykannas.

Pohjoisimmillaan suomalainen helleraja 25 astetta on mennyt rikki eteläisessä Puolassa, missä on mitattu 26 asteen lukemia. Myös Balkanilla on päästy paikoin yli 25 asteeseen.

Suomessa maan pohjoisosassa tulee vielä räntää ja lunta ja keskiviikkona maan etelä- ja keskiosassa tulee sateita. Lämmin ilmamassa etelästä yrittää kuitenkin Suomeenkin, mutta Ruotsin tai Keski-Euroopan lukemiin ei meillä vielä ylletä. Maan eteläosassa ja kaakossa voidaan kuitenkin päästä keskiviikkona kevään tähän asti korkeimpiin lukemiin.

– Monin paikoin etelässä ylittyy keskiviikkona kymmenen astetta, mahdollisesti jossain päästään 13 tai jopa 14 asteeseen, ennustaa Markus Mäntykannas.

Suomen loppuviikon ennusteissa on näkynyt jo jopa 15 asteen lukemia, mutta toisaalta sadealueita näyttää liikkuvan Suomen lähellä, joten ennuste on vielä epävarma.

Kevään tähän asti korkein lämpötila Suomessa on 29. maaliskuuta Tampereella ja Kokemäellä mitattu 12,8 astetta.

Paikkakuntakohtaiset ennusteet ja sadetutka MTV:n sääsivustolla.


Katsomo-video ei ole saatavilla


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.