Mainos

Etelä-Sudanista löytyi joukkohautoja

Sisällissodan partaalla olevasta Etelä-Sudanista on löytynyt useita joukkohautoja.

YK:n mukaan haudoissa on kymmeniä kuolleita. Heidän epäillään saaneen surmansa viimeviikkoisissa väkivaltaisuuksissa.

YK:n turvallisuusneuvoston odotetaan äänestävän vielä tänään lisäjoukkojen lähettämisestä Etelä-Sudaniin. YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon haluaa nostaa rauhanturvaajien määrää maassa vähintään 5500:lla. Nykyään heitä on maassa 6700.

Etelä-Sudan itsenäistyi kaksi ja puoli vuotta sitten. Viime viikkoina hallituksen joukkojen ja kapinallisten yhteenotot ovat kiihtyneet ja maan pelätään ajautuvan täysimittaiseen sisällissotaan.

YK:n keräämien tietojen mukaan konflikti on saanut enenevissä määrin etnisiä piirteitä. Presidentti Salva Kiir kuuluu nuer-heimoon, kun taas kapinaa johtava entinen pääministeri Riek Machar on dinka. Länsivallat ja muut Itä-Afrikan valtiot ovat yrittäneet välittää neuvotteluja osapuolten välillä kriisin ratkaisemiseksi.

 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.