Mainos

Etyj: Ukrainassa vangitut sotilaat myönsivät kuuluvansa Venäjän armeijaan

Ukrainassa vangiksi jääneet venäläiset ovat myöntäneet kuuluvansa Venäjän armeijaan, kertoo Etyj. Venäjän mukaan lauantaina vangitut kersantti ja kapteeni ovat eronneet armeijasta.  

– Molemmat miehet sanoivat kuuluvansa Venäjän armeijaan. He olivat tiedusteluretkellä. He olivat aseistautuneita, mutta heille ei ollut annettu käskyä hyökätä, Etyj kertoo.  

Etyjin mukaan toinen miehistä oli saanut käskyn komennukselle omalta yksiköltään. Hänen oli tarkoitus palvella Ukrainassa kolme kuukautta ja palata sitten Venäjälle. Kumpikin kertoi olleensa komennuksella Ukrainassa aikaisemminkin.  

Venäjä on kiistänyt, että Ukrainassa olisi armeijan sotilaita. Sen sijaan maa on myöntänyt, että Ukrainassa saattaa olla entisiä armeijan sotilaita, vapaaehtoisia tai lomailevia sotilaita.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.