Mainos

Etyjiltä tukea terrorismin vastaiselle taistelulle

Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyj hyväksyi tänään terrorisminvastaista taistelua koskevan asiakirjan Portugalin Portossa päättyneessä kokouksessa. Asiakirjan mukaan yksikään Etyj-maa ei saa myöntää turvapaikkaa terroristeille tai sallia maaperänsä käyttöä toiseen maahan suuntautuvan terrori-iskun valmisteluun.

Kokouksessa tähdennettiin myös prostituutioon ja orjatyöhön kytkeytyvän ihmiskaupan vastaisten toimien tärkeyttä. Interpol on laskenut, että ihmiskauppa on aseiden ja huumausaineiden jälkeen maailman kolmanneksi rahakkain rikollisuudenhaara, missä liikkuu vuosittain arviolta 30 miljardia dollaria (euroa).

Etyjiin kuuluu 55 maata. Euroopan maiden lisäksi kylmän sodan aikana perustettuun yhteistyöelimeen kuuluvat hajonneen Neuvostoliiton seuraajavaltiot, Yhdysvallat ja Kanada.

Kokouksen päättymistä viivästytti kiista Venäjän Moldovaan ja Georgiaan sijoitettujen joukkojen kotiuttamisesta. Läntisten diplomaattilähteiden mukaan Venäjä ei halunnut ottaa vastuuta siitä, että joukkojen poistuminen ei ole sujunut vuoden 1999 Istanbulin Etyj-kokouksessa sovitun aikataulun mukaisesti.

Valko-Venäjä lupasi puolestaan Portossa harkita Minskin Etyj-toimiston avaamista uudelleen, mikäli järjestö ei sotkeudu sisäpolitiikkaan tukemalla oppositiota.

Etyj on arvostellut useaan otteeseen presidentti Aleksandr Lukashenkoa opposition sortotoimista. Ulkoministeri Mihail Hvostovin mukaan Minskin-toimistoa koskevat neuvottelut alkavat ensi viikolla Wienissä. Valko-Venäjä karkotti viimeisen Etyjin edustajan maasta lokakuussa.

(MTV3-STT-DPA-Reuters-AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.