Mainos

Etyjin sotilastarkkailijoita ei päästetty Krimille - "ilmaan ammuttiin varoituslaukauksia"

Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön sotilastarkkailijoiden pääsy Krimin niemimaalle on jälleen estetty, kerrotaan Pääesikunnasta. Kyseessä on jo kolmas kerta, kun aseistautuneet joukot estävät pääsyn ja pakottavat tarkkailijat takaisin Venäjälle.  

Majuri Arto Toivanen Pääesikunnasta sanoo STT:lle, että tilanne on jännittyneempi kuin aiemmin.

– Siellä on ammuttu myös varoituslaukauksia ilmaan. Tilanne on hallinnassa, mutta he eivät pääse etenemään Krimille, Toivanen kertoo.

Tarkkailijat yrittivät nyt Krimille eri raja-aseman kautta kuin aiempina päivinä. Venäjältä johtaa Krimille vain kaksi maantietä.

Toivasen mukaan yrityksiä päästä niemimaalle jatketaan.

–He yrittävät kaikki mahdollisia reittejä. Yhteistyössä Ukrainan kanssa niitä selvitellään ja kokeillaan.

Etyjin mukaan ryhmässä on 54 sotilasta ja 29 siviiliä. Joukossa on kaksi suomalaista upseeria.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.