Mainos

EU-edustajille esitetään 50 000 markan kuukausipalkkaa

Euroopan parlamentti vaatii jäsenilleen tuhatta euroa ennakoitua suurempaa palkankorotusta.

EU-Parlamentissa on valmistunut esitys, jonka mukaan kaikkien 626 edustajan kuukausipalkaksi tulisi 50 000 markkaa kuukaudessa. Parlamentin teknisen ryhmän esityksessä palkaksi ehdotetaan 8 420 euroa eli tarkalleen 50 063 markkaa. Viime keväänä valmistuneessa ns. viisaiden ryhmän esityksessä kuukausipalkkioksi esitettiin 7 420 euroa.

Parlamenttilähteiden mukaan puhemies Nicole Fontaine on esittänyt summan nostamista tuhat euroa korkeammaksi. Tällä hetkellä edustajat saavat saman palkkion kuin kotimaan kansanedustajat. Esitys merkitsisi toteutuessaan roimaa palkankorotusta Suomen 16 edustajalle, joiden palkka on nyt 27 000-29 000 markkaa ikälisistä riippuen. Palkan lisäksi EU-edustajat kuittaavat könttänä maksettavaa verotonta kulukorvausta jopa yli 30 000 markkaa kuukaudessa.

Verot unionille

Nyt esitykseen sisältyy matkojen osalta siirtymistä kulukorvauksiin kuitteja vastaan. Tuoreessa esityksessä lähdetään siitä, että EU-edustajat maksaisivat veronsa unionille. Yhteisöverotusta on perusteltu yhdenvertaisuudella, koska eri maissa on erilainen verotus. Yhteisövero on selvästi alempi kuin esimerkiksi tulovero Suomessa. Useissa jäsenmaissa vaaditaankin edustajia maksamaan verot kotimaahan. Parlamentin mietinnössä tosin ehdotettiin viime kesänä, että jäsenmaa voisi itse valita kansallisen ja yhteisöveron välillä.

Alun perin palkan laskuperusteena oli neljän EU:n suurimman jäsenmaan kansallisten parlamentaarikkojen palkkioiden keskiarvo. Jäsenmaita edustava ministerineuvosto on ihmetellyt laskuperustetta haluten palkan perusteeksi kaikkien 15 jäsenmaan keskiarvon. Luonnos edustajien statuutista on parlamentin ryhmäjohtajien käsittelyssä torstaina. Sen jälkeen puhemies Fontainen on määrä antaa esitys ministerineuvostolle.

Myller: Suuri korotus suomalaisittain

Edustaja Riitta Myller katsoo, että 50 000 markan palkka on suomalaisten näkökulmasta ehdottomasti

yläkantissa. Myller kuitenkin huomauttaa, että samalla ollaan pääsemässä sellaisista matkakorvauksista, jotka eivät perustu todellisiin kustannuksiin.

-Olen esittänyt sitä, että matkakulujen korvaaminen tapahtuisi todellisten kustannusten mukaan myös kotimaassa. Nyt se on käytännössä tapahtunut yleisen könttäsumman mukaan, Myller sanoi tiistaina. Myllerin mukaan palkankorotus ei tarkoittaisi käytettävissä olevan rahamäärän kasvamista.
-Päinvastoin, erityisesti jos olemme kansallisen verotuksen piirissä, Myller sanoi. Hän kuitenkin myöntää, että muita suomalaisia alhaisempaa verotusta olisi vaikea perustella julkisuudessa.

Varsinkin kaukana Keski-Euroopasta asuvalla edustajalla on Myllerin mukaan runsaasti ylimääräisiä kuluja esimerkiksi asumismenoista. Myllerillä itsellään on asunnot matkustussyistä Joensuussa, Helsingissä, Brysselissä ja Strasbourgissa. Uusien palkkojen on kaavailtu tulevan voimaan seuraavalla vaalikaudella vuodesta 2004 alkaen.

(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.