Mainos

EU ja Venäjä neuvottelupöytään Kaliningradin viisumikiistassa

Euroopan unioni ja Venäjä aloittivat tänään neuvottelut Kaliningradin erillisalueen viisumikiistassa. EU:n puheenjohtajamaan Tanskan isännöimissä neuvotteluissa kiistakumppanit yrittävät löytää ratkaisun siihen, miten venäläisten matkustaminen Kaliningradiin ja takaisin järjestetään unionin laajentumisen myötä.

Sopuun ei vielä tänään päästy, eikä sitä oikeastaan odotettukaan, sillä osapuolten näkemykset asiasta ovat lähestulkoon vastakkaiset. Venäjä vaatii kansalaisilleen mahdollisuutta jatkaa matkustusta Kaliningradiin viisumitta, EU puolestaan on yhtä tiukasti viisumipakon kannalla.

Tanskan Venäjän-suurlähettiläs Lars Vissing kuitenkin uskoo, että ratkaisuun päästään marraskuussa järjestettävään EU:n ja Venäjän huippukokoukseen mennessä. Toistaiseksi osapuolet eivät ole peräytyneet asemistaan, mutta EU on tosin ehdottanut viisumikäytäntöjen helpottamista siten, ettei eroa nykyiseen viisumittomaan liikkumiseen oikeastaan edes huomaisi.

-Haluan painottaa, että EU ei ole ehdottanut minkäänlaista viisumivapaata liikkumista, sanoi EU:n neuvotteluryhmän johtaja Richard Wright tänään. Venäjän ulkoministeri Igor Ivanov varoitti unionia luomasta "keinotekoisia rajoja". Sovun saamisella alkaa olla kiire, sillä Puola ja Liettua aikovat aloittaa viisumien vaatimisen jo heinäkuussa 2003.

Tunnelissako ratkaisu?

Unionin ja Venäjän kiistan keskipisteessä on Kaliningradin kaupunki, joka sijaitsee erillään manner-Venäjästä Baltiassa, Liettuan ja Puolan ympäröimänä. EU on suunnitellut, että kun Puola ja Liettua liittyvät unionin jäseniksi, mahdollisesti jo 2004, vaaditaan venäläisiltä viisumi heidän matkustaessaan Kaliningradiin EU:n alueen läpi. Nykyisin viisumia ei tarvita.

EU:n mielestä sen säännöt edellyttävät viisumipakon käyttöönottoa. Unionin arvellaan myös pelkäävän laittoman maahanmuuton yleistyvän, jos viisumivapaus säilyy. Venäjä on vastustanut viisumiehdotuksia jyrkästi. Se on esittänyt viisumivapaata käytävää Kaliningradin ja Venäjän emämaan välille sekä rautatie- että maantieliikenteessä.

Venäjä on huolissaan siitä, että se viisumipakon myötä menettäisi otteensa kaupungista ja se vähitellen luisuisi osaksi EU:ta.

Uusin ehdotus kompromissiksi tuli äskettäin Liettuasta. Professori Algimantas Ambrazevicius ehdotti lehtihaastattelussa, että Kaliningradista rakennettaisiin tunneli Puolan läpi Valko-Venäjälle. Tunnelin pituus olisi noin 70 kilometriä, ja sen rakennuskustannukset jotakuinkin miljardi euroa.

(STT-AFP-DPA-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.