Mainos

EU ja Yhdysvallat kiistelevät fetan nimisuojasta

Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen neuvottelut vapaakauppasopimuksesta uhkaavat pysähtyä kiistaan ruokien nimisuojista.

Eurooppalaiset haluavat pitää kiinni yksinoikeuksista, joiden mukaan esimerkiksi feta, parmankinkku ja samppanja tarkoittavat tietyllä alueella tehtyjä tuotteita.  

Yhteensä EU:n listalla on 1 200 tuotetta. Yhdysvaltojen mukaan tuotteiden maantieteeseen perustuva nimisuoja on vapaakaupan ajatuksen vastainen.  

Talousvaikeuksissa kärvistelevä Kreikka vie fetajuustoa 260 miljoonan euron arvosta. Maa kiisteli fetan nimisuojasta myös EU:n sisällä ja sai yksinoikeuden feta-nimikkeen käyttöön EU:ssa vuonna 2005.  

Yhdysvallat ja EU ovat vuodesta 2013 alkaen neuvotelleet TTIP:stä, joka olisi toteutuessaan historian suurin vapaakauppasopimus. Sopimuksen tavoitteena on vapauttaa kilpailua, poistaa tullimaksuja ja yhdenmukaistaa sääntelyä.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.