Mainos

EU kiirehtii kaksoisrunkoja öljytankkereihin

EU:n liikenneministerit haluaisivat nopeuttaa öljytankkereiden kaksoisrunkojen käyttöönottoa.

Euroopan unionin liikenneministerit sopivat varhain aamulla merenkulun turvallisuutta koskevista toimista. Jäsenmaat kiirehtivät öljytankkereiden kaksoisrunkojen käyttöönottoa siten, että neuvotteluja käydään ensisijaisesti kansainvälisessä merenkulkujärjestössä (IMO). EU:n omaa lainsäädäntöä ei tässä vaiheessa luoda.

Liikenneministeri Olli-Pekka Heinonen piti päätöstä myönteisenä ja Suomen tavoitteiden mukaisena.

-Suomelle on hyvin tärkeää, että ratkaisut eivät koske vain EU-maita vaan pyritään saamaan myös kolmannet maat mukaan, Heinonen sanoi Brysselissä. Suomi tukee neuvotteluja IMO:ssa, koska kansainväliseen merenkulkujärjestöön kuuluu 157 valtiota mukaanlukien Venäjä. Suomi on huolissaan lisääntyvistä öljykuljetuksista Itämerellä ja Suomenlahdella, kun Venäjän rakentama Koiviston (Primorsk) uusi öljysatama valmistuu.

Heinonen, Olli-Pekka

Yli-insinööri Kalervo Jolma Suomen ympäristökeskuksesta kertoo, että yksirunkoisen tankkerin karilleajosta seuraa öljyvuoto jopa kahdeksan kertaa useammin kuin kaksirunkoisen.

Mikäli ensi huhtikuussa pidettävässä IMO:n kokouksessa laivojen kaksoispohjista ei päästä ratkaisuun, EU pyrkii sopimaan omasta säännöstöstä ensi vuoden kesäkuussa. Heinosen mukaan päätelmät on nähtävä viestinä siitä, että unioni on asiassa tosissaan. EU-maat ovat kiirehtineet asiaa, koska Yhdysvallat on päättänyt poistaa yksirunkoiset alukset käytöstä vuosina 2010-2015.

Yhdysvaltojen vanhentuvan aluskannan pelätään siirtyvän liikennöimään Euroopan vesille. Kello kahdelta aamulla päättyneessä kokouksessa jäsenmaat sopivat myös, että laivojen luokituslaitosten valvontaa tiukennetaan ja alusten tarkastuksia satamissa lisätään. Tavoitteena on mm. estää huonokuntoisten laivojen pääsy EU:n satamiin.

-Molemmat toimet ovat tärkeitä askeleita oikeaan suuntaan, Heinonen sanoi. Merenkulun turvallisuuspakettia kutsutaan nimellä Erika I. Nimi juontaa juurensa Erika-tankkerista, joka upposi Ranskan Bretagnen rannikolla reilu vuosi sitten. Haveri aiheutti rannikolla laajoja öljyvahinkoja ja romahdutti alueen turistitulot.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.