Mainos

EU löytämässä sovun Turkin jäsenneuvottelujen aloittamisesta

Euroopan unioni on löytämässä keinon, jolla ratkaistaan Turkin vaatimus jäsenneuvottelujen aloittamisesta. Ulkoministeri Erkki Tuomiojan mukaan lopullinen päätös jää Kööpenhaminaan kokoontuville EU-maiden johtajille.

-Puheenjohtajamaa Tanskan yhteenveto oli, että saksalais-ranskalaiselta pohjalta voisi löytyä eniten kannatusta saanut vaihtoehto, Tuomioja kertoi myöhään eilen. Asiaa käsiteltiin EU:n ulkoministerien kesken Brysselissä.

Saksa ja Ranska ovat esittäneet, että Turkin edistymistä tarkasteltaisiin marraskuussa 2004 ja jäsenneuvottelut voitaisiin aloittaa heinäkuussa 2005. Kyseessä olisi lupaus siitä, milloin mahdollinen päätös tehtäisiin. Tuomiojan mukaan Suomi on valmis hyväksymään ratkaisun, jos EU-maat löytävät yhteisen konsensuksen.

-Vuosiluvuista varmaan halutaan vielä keskustella, Tuomioja totesi.

EU-maat toivovat myös, että kahtiajakautuneen Kyproksen osalta edistytään ennen loppuviikon Kööpenhaminan huippukokousta. Asiaan liittyy Tuomiojan mukaan myös yhteistyöjärjestely EU:n ja Naton välillä, kun unioni rakentaa kriisinhallintajoukkojaan.

Turkki on pitkään vaatinut, että EU:n on ilmoitettava päivämäärä, jolloin liittymisneuvottelut aloitetaan. Turkki hyväksyttiin EU:n jäsenehdokkaaksi Helsingin huippukokouksessa joulukuussa 1999.

(MTV3-STT)

(Huomenta Suomi 10.12.2002)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.