Mainos

EU-ministerit paineessa iskujen jälkeen: Joko passintarkastuksia tiukennetaan?

EU-kansalaisten passintarkastuksia pyritään tehostamaan Schengen-alueen ulkorajoilla Pariisin terrori-iskujen jälkeen.

EU-maiden sisäministerit kokoontuvat tänään ylimääräiseen kokoukseen Brysseliin neuvottelemaan terrorismin torjunnasta.

Sama keskustelu käytiin tammikuun Charlie Hebdo -iskujen jälkeen, mutta nyt paine toimien toteuttamiseen on kovempi.

– Haluamme muuttaa Schengen-sääntöjä siten, että ne mahdollistaisivat systemaattiset tarkastukset ulkorajoilla, EU-lähde sanoo STT:lle.

Käytännössä se tarkoittaa, että kaikkien matkustajien passit skannattaisiin ja tietoja verrattaisiin Schengen-alueen yhteisiin rekistereihin. Niihin kerätään tietoja rikoksista epäillyistä tai muuten vaarallisina pidettävistä henkilöistä.

Nykyisin EU-kansalaisten passit on skannattu vain sen tarkistamiseksi, onko asiakirja oikean omistajan käsissä. 

Virkamieslähteiden mukaan rajavalvonnan kiristämisestä ei ole hyötyä, ellei Schengen-alueen yhteisiä tietojärjestelmiä hyödynnetä tehokkaammin. Esimerkiksi Pariisin iskuista epäiltyjen tietoja ei ollut kirjattu yhteisiin rekistereihin.

– Emme voi pakottaa jäsenmaita syöttämään sinne tietoja, EU-lähde sanoo.

Tieto ei kulje viranomaisten välillä

Pariisin iskuista epäillyt ovat Ranskan ja Belgian kansalaisia, joista osa on viettänyt aikaa Syyriassa. Ainakin osa oli ollut Belgian poliisin seurannassa, mutta tieto ei ollut kulkenut Ranskan viranomaisille. Yksi epäilty pääsi heti iskujen jälkeen pakenemaan Ranskasta Belgian puolelle, vaikka hänet pysäytettiin rajalla.

Epäillyt ovat päässeet matkustamaan vapaasti myös Syyriaan ja takaisin. Näin teki myös iskujen pääsuunnittelijaksi epäilty Abdelhamid Abaaoud, jota epäiltiin jo ennen Pariisin iskuja useista isoista terroriteoista tai niiden suunnittelusta. Abaaoud kuoli keskiviikkona poliisioperaatiossa Pariisin lähiössä.

Yksi epäillyistä palautettiin aiemmin tänä vuonna Turkista Brysseliin, koska hänen uskottiin pyrkivän vierastaistelijaksi Syyriaan. Belgian poliisi päästi hänet kuulustelujen jälkeen vapaaksi.

– Ei ollut mitään merkkejä siitä, että hän osallistuisi terrorismiin liittyviin toimiin. Hän oli vain radikalisoitunut nuori, ei ollut mitään syytä pidättää häntä, sanoi syyttäjäviraston tiedottaja Eric Van der Sypt brittilehti Guardianille.

Rajatarkastuksia yhteisillä päätöksillä?

Ranska ajaa voimakkaasti ulkorajavalvonnan kiristämistä, jolla yritetään estää vierastaistelijoiden liikkeitä. Sisäministerien on tarkoitus keskustella myös aselainsäädännön tiukentamisesta sekä lentoliikenteen matkustajatietojen vaihdosta.

Matkustajatietoja koskeva lakiesitys on ollut pitkään jumissa yksityisyyden suojaa koskevien huolien takia. Nyt tavoitteena on saada neuvottelut EU-parlamentin ja jäsenmaiden kesken käytyä vuoden loppuun mennessä.

Kokouksessa todennäköisesti puhutaan myös sisärajatarkastuksista, joita moni EU-maa on päättänyt ottaa käyttöön pakolaiskriisin takia.

Suomalaisviranomaisten mukaan yhteisesti päätetyt väliaikaiset rajatarkastukset voisivat olla itsenäisiä linjauksia parempia.

Sisärajatarkastuksia koskeva keskustelu käydään yksityiskohtaisemmin vasta seuraavassa kokouksessa parin viikon kuluttua.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.