Mainos

EU-ministerit sopuun riskirahastojen valvonnasta

EU:n valtiovarainministerit ovat päässeet sopuun riskisijoitusrahastojen valvonnan kiristämisestä kokouksessaan Brysselissä.

Britannian tuore valtiovarainministeri George Osborne vastusti valvonnan kiristämistä, sillä Britannia halusi pitää voimassa omat sääntönsä riskirahastojen sääntelystä. Lontoon City on yksi Euroopan vilkkaimmista pankkikeskuksista.

EU-maat ovat halunneet tiukentaa riskisijoitusrahastojen valvontaa, sillä niitä on pidetty osasyyllisinä syksyllä 2008 alkaneeseen rahoitusmarkkinoiden kriisiin.

EU-puheenjohtajamaa Espanja aloittaa nyt uuden lainsäädännön valmistelun europarlamentin kanssa.

Katainen tyytyväinen sopuun

Valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) oli tyytyväinen ministerien löytämään sopuun, sillä Suomen toive pienten rahastoyhtiöiden jättämisestä sääntelyn ulkopuolelle näyttäisi toteutuvan. Kataisen mukaan sääntely on keskitettävä sinne, missä riskit ovat.

- On turha lähteä tekemään Suomessa toimivan, pk-yrityksiin sijoittavan yrityksen elämää vaikeammaksi, koska sillä ei ole minkäänlaista järjestelmäriskiluonnetta, vaan ainoastaan normaali liiketalousriski, Katainen perusteli.

Kataisen mukaan niin sanottujen vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen sääntelyssä on ennen muuta kyse sijoittajansuojasta, sillä se lisää alan läpinäkyvyyttä. Katainen toivoo, että EU-parlamentti pääsee asiassa ratkaisuun heinäkuun loppuun mennessä.

"Budjettivalvonta sopii Suomelle"

Myös unionin budjettikurin kiristäminen oli asialistalla. Kataisen mukaan EU:n keskinäinen budjettivalvonta sopii Suomelle hyvin.

Komissio haluaa jäsenmaiden budjetit suurennuslasin alle jo niiden valmisteluvaiheessa, jotta Kreikan kaltaiset jättiläismäiset budjettivajeet voitaisiin jatkossa välttää.

- Meille sopii, että kuka on hyvänsä on kiinnostunut Suomen budjetista. Sitä saa katsoa ja sitä saa arvioida. Meillä ei ole mitään salattavaa, Katainen sanoi.

Kataisen mukaan komission ehdotus sai EU-maiden keskuudessa hyvin vaihtelevan vastaanoton. Joissain maissa ehdotuksen on arvioitu kajoavan pyhänä pidettyyn kansalliseen päätösvaltaan. Eräissä maissa sen pelättiin sotkevan käytännön budjettiprosessia, kun taas jotkut maat olivat huolissaan parlamenttinsa aseman heikentymisestä.

Katso Helena Petäistön raportti Brysselistä

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.