Mainos

EU-muistio julki: Parasta ennen -päiväykset halutaan poistaa

Parasta ennen -päiväykset voivat jäädä pian pois ruokapakkauksista.

Useat EU-maat ovat kaikessa hiljaisuudessa ajamassa esitystä, jonka mukaan päiväyksiä ei tarvitsisi laittaa kaikkiin elintarvikkeisiin jatkossa.

Brittilehti DailyMailin mukaan syynä on se, että ihmiset heittävät turhaan ruokaa pois päiväysten takia. Arvioiden mukaan jopa miljoonia tonneja käyttökelpoista ruokaa joutuu roskikseen, koska parasta ennen -päiväyksiä noudatetaan liian tunnollisesti. 

Vuonna 1996 säädetyn EU-direktiivin mukaan helposti pilaantuvaan ruokaan, kuten maito-, liha- ja kalatuotteisiin, pitää merkitä viimeinen käyttöpäivä. Siihen saakka ruokaa on turvallista käyttää.

Parasta ennen -merkintä pitää olla paremmin säilyvissä elintarvikkeissa, kuten kuivatuissa ruoissa tai säilykkeissä.

Jokaisen elintarvikevalmistajan vastuulla on antaa kyseiset merkinnät, jotka pohjautuvat heidän omiin tutkimuksiinsa ruoan pilaantumisesta. Tutkimusten pitää mukailla myös muiden valmistajien julkaisemia tietoja kyseisestä ruoka-aineesta.

Hollannin ja Ruotsin maatalousministerien mukaan päiväysmerkinnät aiheuttavat sekaannusta kuluttajien keskuudessa:

- Monissa Euroopan maissa ruokaa heitetään tarpeettomasti pois päiväysmerkintöjen takia. Hollannin ja Ruotsin mielestä joitakin toimia voitaisiin tehdä, jotta hukkaan menevän ruoan määrää voitaisiin pienentää kumoamatta kuitenkaan koko (päiväysmerkintä)järjestelmää. Kuluttajille aiheutuvat epäselvyydet Parasta ennen -päiväysten takia pitää saada lopetettua, toteavat ministerit yhteisessä muistiossaan.

Uutistoimisto Reutersin näkemän muistion ovat allekirjoittaneet myös Itävalta, Tanska, Saksa ja Luxembourg.

Maat vaativat nyt Euroopan komissiota vapauttamaan jotkut elintarvikkeet päiväyspakosta. Näihin lukeutuisivat esimerkiksi jauhot, pakasteet ja säilykkeet, jotka säilyvät pitkään syömäkelpoisina, vaikka niiden koostumus tai maku voivat hieman muuttua

Elintarvikkeiden päiväysten uudistamisesta keskustellaan EU:n maatalousministerien kokouksessa maanantaina. Mahdollinen lakimuutos saatettaisiin kirjata jo tämän vuoden aikana.

EU-maissa heitetään jopa 100 miljoonaa tonnia ruokaa pois vuosittain. EU:n nykyisten lakien mukaan jokaisessa elintarvikkeessa pitää olla parasta ennen- tai viimeinen käyttöpäivä -merkintä. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.