Mainos

EU:n komissiolle 400 uutta virkaa

EU:n komissio on saamassa ensi vuonna 400 uutta virkaa. Määrä on komission toivomuksen mukainen. Jäsenmaat päättivät asiasta eilen illalla määräenemmistöllä. Puheenjohtajamaa Ranska ja Saksa olivat Tanskan ohella ratkaisua vastaan.

Päätöksen uusista viroista tekivät jäsenmaiden pysyvät edustajat, kun ulkoministerit eivät olleet päässeet viroista maanantaina yksimielisyyteen. Erityisesti unionin suurin nettomaksaja Saksa on valittanut, että komissio saa liikaa vakansseja. Asia edellyttää vielä hyväksyntää Euroopan parlamentilta, joka vahvistaa EU:n ensi vuoden budjetin. Uudet virat tulevat useille osastoille.

EU:n laajenemisen tuoman tarpeen lisäksi komissio on vedonnut henkilökunnan puutteeseen mm. talousvalvonnan, tietotekniikan ja henkilöstöjohtamisen aloilla. Komissio peräsi alunperin peräti 1254 uutta virkaa, mutta kokonaisvaatimus on nyt pudonnut 1056:een. Vuodelle 2002 komissio haluaisi 317 virkaa lisää.
Nyt tehty ratkaisu koskee vain ensi vuotta. Komissio on luvannut korvata yli 500 työpaikkaa mm. siirroilla osastojen välillä ja työn tehostamisella. Satoja virkamiehiä aiotaan lisäksi suostutella varhaiseläkkeelle. Lisävirkojen ennakoidaan herättävän arvostelua, sillä komissiota on jo nyt moitittu pöhöttyneeksi ja tehottomaksi instituutioksi.

Komission palveluksessa on noin 17000 työntekijää. Komissiolähteiden mukaan eräät virkamiehet hukkuvat papereihinsa, kun samaan aikaan toisilla on liian vähän töitä.
(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.