Mainos

EU valmistelee nestekaasun myyntikieltoa unionin ulkopuolelle

EU on valmistautunut kieltämään nestekaasun toimittamisen unionin ulkopuolelle, jos Venäjä katkaisee kaasutoimitukset EU:hun.  

Lisäksi EU on suunnitellut pitävänsä enemmän kaasua varastossa ja määräävänsä yrityksiä vähentämään kaasun käyttöä.  

Suunnitelmat käyvät ilmi uutistoimisto Reutersin käsiinsä saamasta EU:n asiakirjaluonnoksesta. Sen mukaan Venäjän kaasun korvaavia nestekaasutoimituksia olisi saatavilla muun muassa Qatarista ja Algeriasta Välimeren ja Atlantin satamien kautta. Nykyisin nämä kaasut myydään yleensä voitolla ulkomaille, eikä niitä käytetä unionimaiden omiin tarpeisiin.  

Näistä varotoimista huolimatta Kaakkois-Euroopan mailla olisi vaikeuksia saada riittävästi kaasua talven varalle, sillä niiden infrastruktuuria ei ole suunniteltu ottamaan vastaan kaasua muualta kuin Venäjältä.  

Venäjän valtion kaasuyhtiö Gazprom toimittaa Eurooppaan noin kolmanneksen Euroopan kaasutarpeista. Melkein puolet Venäjän kaasusta toimitetaan Ukrainan kautta.  

Vaikka Länsi-Eurooppa ei juuri tarvitse venäläistä kaasua, esimerkiksi Bulgaria ja Baltian maat ovat täysin Venäjän kaasutoimitusten varassa.  

Lisää liuskekaasua  

Dokumentissa listataan myös EU:n pitkän aikavälin suunnitelmia, joilla on tarkoitus vähentää unionin riippuvuutta Venäjän kaasutoimituksista.  

Suunnitelmiin kuuluu muun muassa oman liuskekaasun ja -öljyn tuotannon kehittäminen sekä kaasun tuominen Eurooppaan Keski-Aasiasta ja Välimeren alueelta. Esimerkiksi Yhdysvallat on liuskekaasun avulla onnistunut lopettamaan riippuvuutensa energiantuonnista ja kääntämään energian hinnat laskuun.  

Lisäksi EU suunnittelee lisäävänsä nestekaasun varastokapasiteettia ja hyödyntävänsä Kyproksen vesialueilta löydettyjä energiavaroja.  
Dokumentin mukaan Euroopan pitää myös vähentää riippuvuuttaan fossiilisista polttoaineista, käyttää enemmän uusiutuvaa energiaa ja lisätä energiatehokkuutta.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.