Mainos

Euro aiheutti valitusvyöryn Latviassa

Euron käyttöönotto Latviassa on aiheuttanut valitusvyöryn.

Latvian kuluttajaviraston mukaan valitukset koskevat hintojen nostamista, vääriä vaihtokursseja ja puutteita hintojen esittämisessä euroina ja lateina. Lati on Latvian vanha valuutta.

Viraston johtaja Baiba Vitolina kertoi televisioyhtiö LNT:n haastattelussa, että useimmissa tapauksissa valitukset ovat olleet oikeutettuja.

Virasto on tutkimuksissaan havainnut, että rikkeitä on tapahtunut 78 prosentissa tapauksista, joista valitettiin. Valitusten määrä on parissa päivässä noussut kolme kertaa suuremmaksi kuin Virossa koko siirtymäaikana.

Latvia otti euron käyttöön vuodenvaihteessa. Mielipidetiedustelujen mukaan valtaosa latvialaisista suhtautuu epäillen yhteisvaluuttaan.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.