Mainos

Euroopan lentokentät alkavat herätä

Euroopan lentosuma pääsee tänään osittain purkautumaan. Useat maat ovat poistaneet lentoliikenteen rajoituksiaan viranomaisten riskiluokituksen perusteella.

Euroopan lentoturvallisuudesta vastaava Eurocontrol ja EU-komissio luokittelivat eilen tuhkapilven riskit aiempaa pienemmiksi.

Kansainvälinen siviili-ilmailujärjestö (ICAO) ilmoitti, että Eurooppaan on jälleen turvallista lentää.

Britannia alkoi illalla avata ilmatilaansa asteittain, ja Euroopan vilkkain lentokenttä Heathrow aloitti toimintansa. Myös Belgia, Ranska ja Irlanti purkivat lentorajoituksia. Puola aikoi avata ilmatilansa tänä aamuna.

Hollanti salli eilisestä lähtien myös yölennot. Pohjois-Italiassa lennot onnistuivat jo Roomasta ja Milanosta.

Sen sijaan Saksa aikoi vielä eilen jatkaa lentoliikenteen tiukkaa rajoittamista. Myös esimerkiksi Arlandan lentokenttä Ruotsissa oli yöllä yhä suljettu.

Tanska on ilmoittanut pitävänsä ilmatilansa auki ja lentokentät toiminnassa väliaikaisesti yöllä tähän aamuun asti.

Islantilaiset viranomaiset puolestaan kertoivat eilen, että maassa purkautuva tulivuori osoitti rauhoittumisen merkkejä. Voimakkaat tuulet voivat kuitenkin vielä tuoda tuhkaa hankaloittamaan Euroopan lentoliikennettä.

Euroopan lentoliikenteen normalisoitumisen odotetaan vievän päiviä tai jopa viikkoja.

(MTV3 - STT - Reuters - AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.