Mainos

Euroopan lentoliikenne on tänäänkin sekaisin

Islannissa keskiviikkona sattunut tulivuorenpurkaus sotkee yhä tänään lentoliikennettä eri puolilla Eurooppaa.

Monissa maissa lentokieltojen jatkamista pohditaan päivän mittaan. Esimerkiksi Britannian tärkeimmillä lentokentillä lentokieltoa on päätetty jatkaa huomiseen asti.

Ilmailualan Eurocontrol-järjestö arvioi, että noin 17 000 lentoa peruuntuu todennäköisesti tuhkapilven takia Euroopassa tämän päivän aikana.

Arvion mukaan lennoista noin 11 000 pystyttäisiin lentämään, mikä on alle puolet normaalista. Normaalisti lentoja liikkuu päivittäin Euroopan ilmatilassa noin 28 000.

Järjestön mukaan lentomatkustajien kurjuudelle ei näy nopeaa loppua. Ongelmien odotetaan Eurocontrolin mukaan jatkuvan ainakin vuorokauden verran.

Eurocontrol arvioi, että eilen kaikkiaan 5 000-6 000 lentoa peruttiin tulivuorenpurkauksen vuoksi.

(MTV3 - AFP - Reuters - STT)

Katso Helena Liikasen juttu

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.