Mainos

Euroviisubabushka löysi vihdoin isänsä haudan

Euroviisuista tutun venäläisen Buranovskiye Babushkin jäsen Natalya Pugachyovan isä kaatui toisessa maailmansodassa, lähes 27 miljoonan muun sotilaan tavoin. Pitkien selvitysten jälkeen hänen hautansa on nyt selvillä.

76-vuotias Pugachyovan isä katosi vuonna 1942. Hänen viimeinen kirjeensä postitettiin perheelle Moskovan läheltä samaisena vuonna. Selvitysten perusteella on paikallistettu, että hän kaatui taisteluissa Saksaa vastaan.

Pugaschyova on säilyttänyt kirjeen ja sen aikaiset valokuvat. Viime viikonloppuna hän vihdoin pääsi vierailemaan Malaya Vereikan kylässä, jonne pystytettiin joukkohauta natsien vainojen kohteina menehtyneille.

Retkelle lähdettiin omin eväin ja suurin odotuksin.

– Hienoa on, että isäni viimeinen olinpaikka on nyt vihdoin tiedossa, Pugaschyova kertoo.

11.10. Jutussa ollut käännösvirhe on korjattu.

(MTV3 - AP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.