Mainos

Ex-eversti: Bush tiesi Guantanamon syyttömistä

Yhdysvalloissa on noussut kohu lausunnosta, jossa entinen armeijan eversti kertoo presidentti George W. Bushin tienneen hyvin, että suurin osa Guantanamon vangeista on syyttömiä.

Everstinä Bushin hallinnon aikana toiminut Lawrence Wilkerson antoi lausuntonsa todistuksena erään Guantanamosta vapautuneen vangin nostamassa oikeusjutussa.

Wilkersonin mukaan Bush tiesi vankien syyttömyydestä, mutta ei halunnut vapauttaa vankeja poliittisista syistä. Myös varapresidentti Dick Cheney ja puolustusministeri Donald Rumsfeld olivat Wilkersonin mukaan perillä vankien syyttömyydestä. Wilkerson sanoo keskustelleensa asiasta tuolloisen ulkoministerin Colin Powellin kanssa, joka oli hänen entinen kollegansa armeijasta.

Wilkerson sanoo kuulleensa vuonna 2002, että vangeista suurimman osan kohdalla pidätysperusteita ei ollut tarkistettu missään vaiheessa. Vankien pidätyksen syistä ei myöskään ollut olemassa minkäänlaisia papereita heidän saapuessaan Guantanamoon.

Vankeja ei haluttu vapauttaa, sillä koko operaation sekavuus olisi saattanut paljastua, Wilkerson kertoo lausunnossaan.

Asiasta kertoi ensimmäisenä brittiläinen Times -lehti.

(MTV3 - STT - AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.