Mainos

Ex-kirkonmiehelle elinkautinen Ruandan kansanmurhasta

Ruandalainen oikeusistuin on tuominnut helluntailaisseurakunnan entisen johtajan elinkautiseen Ruandan kansanmurhan aikaisista rikoksista.

Oikeus katsoi Jean Uwinkindin, 64, johtaneen tutseja murhanneita ihmisiä ja piti häntä syyllisenä muun muassa kansanmurhaan. Mies kiistää syytökset ja aikoo valittaa tuomiosta.

Hutuihin lukeutuva Uwinkindi johti yleisradioyhtiö BBC:n mukaan aikoinaan helluntailaista seurakuntaa pääkaupungin Kigalin liepeillä.

Ruandassa surmattiin vuonna 1994 sadan päivän aikana arviolta 800 000 tutsia ja maltillista hutua. Uwinkindi otettiin kiinni vuonna 2010 Ugandassa, mistä hänet siirrettiin Tansaniaan odottamaan kansainvälisen Ruanda-rikostuomioistuimen oikeudenkäyntiä.

Tansaniasta hänet luovutettiin takaisin Ruandaan.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.