Mainos

Facebookin tappolista järkyttää - jo kolme kuollut

Kolme teini-ikäistä, joiden nimet löytyvät Facebookiin ladatulta tappolistalta, on löydetty kuolleina kymmenen päivän aikana Kolumbiasta.

Maan viranomaiset eivät edelleenkään tiedä, kuka tappolistan on tehnyt ja miksi listalla olevat 69 ihmistä on siihen valikoituneet.

Tappolista ilmestyi Facebookiin elokuun 17. päivä. Nimilistan ihmisillä oli kolme päivää aikaa poistua Puerto Asisin kaupungista tai he menettäisivät henkensä. Poliisi piti listaa ensin vitsinä, mutta kun Facebookiin ilmestyi toinen lista, jossa oli yli 30 naisen nimeä, viranomaiset kokoontuivat pohtimaan tilannetta.

Samana päivänä listalle joutuneet 16- ja 17-vuotiaat pojat ammuttiin moottoripyörän selkään. Toinen pojista oli opiskelija ja toinen CD-kauppias.

Myös 19-vuotias listalla ollut mies on tapettu. Samassa rytäkässä 16-vuotias opiskelija sai vakavia vammoja.

Tapahtumat paisuvat netissä

Facebook-lista on herättänyt kauhua vanhemmissa. Moni on lähettänyt listalla olevan lapsensa pois kaupungista. Myös yhteisöpalveluiden kuten Twitterin kautta lähetetyissä viesteissä paistaa kaupunkilaisten huoli.

- Paniikkia Puerto Asisissa, koska nuoria ihmisiä uhkaillaan. Nuoriamme pitää suojella, kertoo käyttäjä JuanSepulvedah.

- Puerto Asisissa on tapettu jo 20 nuorta, joita uhkailtiin Facebookissa. Viranomaiset eivät tee mitään, näin Kolumbiassa, tilannetta liioittelee jesusmhenriquez.

Viranomaiset ovat luvanneet viiden miljoonan peson (noin 2 750 dollarin) palkkion tappamisiin liittyvistä tiedoista.

Uutiskanava CNN on yrittänyt tavoittaa Facebookin edustajia kommentoimaan tapahtunutta, mutta vastausta ei ole kuulunut.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.