Mainos

Facebookissa saa nyt oikeasti naamat kirjaan

Facebook-elokuva on jo tehty, lienee siis vain luonnollista että seuraavaksi tarjolla on Facebook-kirja. Kyseessä ei ole kuitenkaan suoranaisesti Facebookista kertova opus, vaan jokaisen oma, henkilökohtaisista Facebook-muistoista tehty kirja.

Enää kaikille käyttäjille ei nimittäin riitä se, että omat muistot löytyvät vain sähköisesti. Nyt hauskimmat päivitykset ja ikimuistoisimmat kuvat halutaan myös kansien väliin. Näin voi ainakin päätellä innostuksesta, jolla Facebookin käyttäjät ovat tarttuneet mahdollisuuteen saada omat muistonsa myös painetussa muodossa.

Esimerkiksi Ranskassa mainosyhtiö DDB:n tarjoamat Facebook-muistokirjat revittiin käsistä. Rajoitettu tuhannen kappaleen erä myytiin loppuun tunnissa.

Ilman ei tarvitse kuitenkaan muidenkaan jäädä sen paremmin Ranskassa kuin muuallakaan. Koska kyseessä on Facebook-kirja, saa sellaisen luonnollisesti myös Facbookista. Kirjoja on tarjolla muun muassa EgoBook-sovelluksessa, jossa omat Facebook-muistonsa saa personoiduksi Egobook-kirjaksi noin 30 eurolla. Hinta vaihtelee hieman siitä riippuen, mitä kaikkea kirjaansa haluaa painattaa. Nähtäväksi jää, tartutaanko villitykseen myös Suomessa.

Ja onhan Facebook-kirjassa kieltämättä puolensa. Ainakaan nämä muistot eivät katoa akun hyytyessä tai sähkökatkon yllättäessä. Ellei nyt ihan pilkkopimeässä istu kirjaa selaillessaan.

Lue aiheesta myös Courier Mailista.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.