Mainos

Fergusonin kohupoliisi erikoishaastattelussa: En ajattele kuka ampumani poika oli

Yhdysvalloissa Fergusonin kaupungissa suuren kohun ja mellakoitakin mustan pojan ampumisellaan aiheuttanut entinen poliisi on antanut ensimmäiset julkiset kommenttinsa tapauksesta. 

Mustaihoisen 18-vuotiaan Michael Brownin ampuminen elokuussa 2014 aiheutti valtavan rasismikeskustelun, mellakoita ja laajaa kritiikkiä poliisin aseväkivaltaa kohtaan. 

Entinen poliisi, 29-vuotias Darren Wilson puhui tapauksesta nyt The New Yorker -lehdelle kotonaan Missourissa. Hän muutti St. Louisin kylään ja asuu kaukana muista ihmisistä. Lehden mukaan hän alkoi saada pian Brownin ampumisen jälkeen tappouhkauksia, eivätkä edes kaikki hänen ystävänsä tiedä missä hän asuu.

Korkein oikeus vapautti Wilsonin aikanaan syytteiltä. 

– Ajattelenko joskus, kuka hän oli ihmisenä? En oikeastaan, koska tässä kohtaa se ei merkitse mitään. Ajattelenko, että hänellä oli paras mahdollinen kasvatus? En ollenkaan, hän toteaa lehdelle. 

Lehdessä käydään läpi Wilsonin omaa lapsuutta ja vaikeaakin kasvatusta, hänen poliisiopintojaan ja työskentelyään missourilaisella poliisiasemalla. Poliisiasemalla, jota Yhdysvaltain korkein oikeus on kritisoinut rasismista. 

Wilson toteaa kuitenkin, että rasismi ei vaikuttanut hänen työhönsä.

– Kaikki hyppäävät heti johtopäätökseen, että kyse oli rodusta. Se ei ollut rotukysymys.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.