Mainos

Fergusonin mielenosoitukset levisivät muuallekin Yhdysvalloissa

Yhdysvalloissa Fergusonin oikeuden päätöstä arvostelevat mielenosoitukset ovat jatkuneet ympäri maata. Esimerkiksi Los Angelesin keskustassa mielenosoittajat tukkivat useita risteyksiä.

Protestien taustalla on oikeuden toissapäiväinen päätös olla syyttämättä valkoihoista poliisia, joka ampui tummaihoisen nuoren miehen Fergusonissa elokuussa.

MTV Uutisten toimittaja Mari Karppinen kertoi Fergusonista, että nyt kaupungissa on poikkeuksellisen rauhallista. Yksi syy lienee räntäsade.

- Tunnelma on nyt poikkeuksellisen rauhallinen. Mielenosoittajat ovat huudelleet kansalliskaartille ja marssineet edestakaisin keskustassa. Onkohan osa mellastajista lähtenyt pois? Suurin osa pidätetyistä on tullut poliisin mukaan muualta, Karppinen kertoi aamulla kello 6.30 Suomen aikaa.

Hänen mukaansa paikalliset ovat helpottuneita, että Fergusonin ampuminen otettu vakavasti nyt muuallakin Yhdysvalloissa.

- Uskon, että Obaman ja muiden päättäjien pitää puuttua nyt poliisinväkivaltaan, paine on niin kova.


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.