Mainos

Fidel Castro näyttäytyi televisiossa tauon jälkeen ja varoitti ydinsodasta

Kuuban entinen presidentti Fidel Castro on esiintynyt televisiossa ensimmäistä kertaa 11 kuukauteen. Castro vaikutti terveeltä ja oli puhelias Kuuban television haastattelussa.

Castro kertoi ohjelmassa näkemyksistään Pohjois-Korean ja Lähi-Idän tilanteista. Eritoten hän varoitteli maailmaa ydinsodan uhasta. Castron hahmotteleman skenaarion mukaan sota syttyy, kun Yhdysvallat yhdessä Israelin kanssa ryhtyy langettamaan Iranille pakotteita.

Castroa haastatteli valtiollisen tv-kanavan Pyöreä pöytä -uutisohjelman ankkuri.

83-vuotiaan Kuuban vallankumouksellisen haastattelu lähetettiin samaan aikaan kun hallitus aloitti 52 mielipidevangin vapauttamisen.

Castro esitti myös oman teoriansa siitä, mikä johti Etelä-Korean sota-aluksen uppoamiseen tunnistamattoman torpedon iskusta Pohjois-Korean merirajalla maaliskuussa. Katso video.

(MTV - STT - AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.