Mainos

Filippiinien bussikaappari vapautti osan matkustajista

Filippiineillä bussin kaapannut entinen poliisi on vapauttanut osan panttivangeistaan. Poliisin mukaan kaappaaja on vapauttanut bussista yhdeksän matkustajaa, joista kolme on lapsia.

Bussissa on yhä ainakin 16 ihmistä. Heistä suurin osa on turisteja Hongkongista. Heidän kerrotaan olevan tyyniä ja rauhallisia.

Manilan poliisipäällikön mukaan kaappaaja on entinen poliisi, joka on erotettu palveluksesta useiden rikosepäilyjen vuoksi. Mies vaatii työpaikkaansa takaisin.

Panttivankidraama on kestänyt jo tunteja. Poliisi on eristänyt bussin ja lähettänyt alueelle tarkka-ampujia.

Kaappaaja erotettiin poliisista kaksi vuotta sitten useiden rikosepäilyjen takia. Mies vaatii työpaikkaansa takaisin ja uutta tutkintaa rikossyytteistä.

Kaappaajan pyynnöstä bussiin on toimitettu ruokaa ja polttoainetta, jotta auton ilmastointi pystytään pitämään päällä.

Hongkongin matkailuviraston johtajan mukaan bussin matkustajat ovat iältään 4-72-vuotiaita. He kuuluvat turistiryhmään, jonka oli määrä palata Hongkongiin tänään illalla.

Kaappaaja on sanonut radiohaastattelussa tietävänsä, että hänet tapetaan ja sen takia olevansa valmis tappamaan.

(MTV3 - STT - AFP - Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.