Mainos

Filippiinien hyökkäys Jololla jatkuu

Filippiinien armeija on jatkanut suurhyökkäystä Abu Sayyaf-sissien asemiin Jolon saarella.

Hyökkäys Jololla Jatkuu.

Filippiinien viranomaiset ovat jatkaneet etenemistään Jolon viidakossa. Viranomaisten mukaan mukaan kaikki panttivangit olisivat yhä hengissä. Näin he kiistävät eiliset väitteet, että sissit olisivat tappaneet osan panttivangeistaan. Tiedot Jolon saarelta ovat kuitenkin yhä ristiriitaisia.

Filippiinien armeijan kenraalin Angelo Reyesin mukaan hyökkäyksessä on saanut surmansa kuusi sissiä ja liki kaksikymmentä on jäänyt vangiksi.

-Kaikki panttivangit ovat saatujen tietojen valossa hengissä, hän kertoi. Yhtään heistä ei ole kuitenkaan nähty hyökkäyksen alkamisen jälkeen. Myös Filippiinien puolustusministeri Orlando Mercado kumosi väitteet, joiden mukaan sissit olisivat surmanneet osan panttivangeistaan.

-Miksi he tappaisivat henkivakuutuksensa. Jos he tappavat panttivangit, ovat he menneitä. He ovat turvassa vain panttivankien vuoksi, hän tähdensi. Sissien panttivankeina on malesialaisten ja filippiiniläisten lisäksi kaksi ranskalaista toimittajaa ja amerikkalainen mies.

Filippiinien presidentti Joseph Estrada lensi tänään Zamboangaan seuraamaan taistelujen kulkua. Estrada sanoi Zamboangassa toimittajille, että hyökkäys sissejä vastaan saattaa kestää jopa viikon.

-Se (hyökkäys) tulee kestämään kolmesta päivästä viikkoon, Estrada sanoi. Myös alueella olevien komentajien mielestä hyökkäys kestää alun perin suunniteltua kauemmin.

-Valitettavasti Abu Sayyafin sissit pakenevat, eivätkä halua kohdata joukkojamme, Reyes pahoitteli

. Filippiinien armeija on lähettänyt Jololle 4000 sotilasta. Puhelin- ja liikenneyhteydet saarelle ovat poikki, ja viranomaiset ovat julistaneet alueelle uutissulun. Hyökkäyksessä on tähän mennessä haavoittunut neljä sotilasta ja neljä siviiliä, kertoi armeija.

Sissit pyysivät tulitaukoa

Panttivankidraaman neuvotteluja johtanut Roberto Aventajado ilmoitti yhden sissien johtajista, Galib Andangin eli Komentaja Robotin, pyytäneen sunnuntaina tulitaukoa. Andang ei kuitenkaan tarjoutunut vapauttamaan panttivankejaan. Aventajadon mukaan pyynnön todennäköisyys tulla hyväksytyksi on "lähes nolla".

Malesian sotilasviranomaiset ilmoittivat tiukentaneensa merialueensa vartiointia, jotta sissien pakeneminen Jololta Malesiaan estettäisiin. Toisaalta nimettömänä pysytellyt Filippiinien armeijan upseeri kertoi uutistoimisto AFP:lle, että ainakin 70 sissin on jo onnistunut livahtaa Filippiinien laivaston saarron läpi läheiselle Basilanin saarelle. Reyes kuitenkin kiisti tiedon.

Välitön ja suurin huolemme on panttivankien turvallisuus, sanoo Filippiinien presidentti Joseph Estrada.
-Armeijan joukkojen ja poliisin tulee käyttää kaikkia keinoja, jotta panttivangit voitaisiin pelastaa turvallisesti sieppaajilta.Toiseksi, tämä tilanne pitäisi ratkaista mahdollisimman nopeasti. Abu Sayyaf on tuhottava, etteivät he voi enää siepata ja vaatia lunnaita. Tämän pitäisi pelottaa muitakin ryhmiä, etteivät nekään enää sieppaisi ihmisiä, kertoo Estrada.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.