Mainos

Fillion toisi presidenttinä muutoksen Ranskaan: Kovempaa talouspolitiikkaa ja paremmat välit Putinin kanssa

Ranskassa keskustaoikeiston presidenttitaiston ennakkosuosikki Francois Fillon sanoo, että olisi presidentti, joka toisi radikaalin muutoksen Ranskaan. 

Fillon kohtasi eilen vastustajansa Alain Juppen viimeisessä väittelyssä ennen esivaalien toista äänestystä. Fillonin mukaan Juppe ei oikeasti halua muuttaa asioita eikä menisi tarpeeksi pitkälle. 

Juppe nosti väittelyssä puolestaan esille muun muassa Fillonin Venäjä-suhteet. Hän sanoi, että kyseessä täytyy olla ensimmäiset presidentinvaalit, joissa Venäjän presidentti valitsee oman ehdokkaansa. 

Fillon tunsi Venäjän presidentin Vladimir Putinin, kun he molemmat olivat pääministereitä. Putin kehui aiemmin tällä viikolla Fillonia sanomalla, että tämä on hieno ammattilainen ja erittäin periaatteellinen henkilö.

Fillon ohitti Putinin kommentit, mutta sanoi, että lännen pitäisi tehdä läheisempää yhteistyötä Venäjän kanssa näinä aikoina, kun suhteet ovat huonoimmillaan sitten kylmän sodan.

Fillon viemässä voiton

Tv-katsojien mielestä väittelyn voiton vei Fillon. Tulos heijasteli keskiviikkoista mielipidemittausta, jonka mukaan Fillon saisi sunnuntaisessa äänestyksessä 65 prosenttia äänistä ja Juppe 35 prosenttia. 

Ensimmäisessä äänestyksessä presidenttiehdokkuuskisasta putosi yllättäen maan entinen presidentti Nicolas Sarkozy. Samalla Fillon yllätti monet voittamalla presidenttitaiston ensimmäisen koitoksen selkein numeroin. Etukäteen ennakkosuosikkina pidetty entinen ulko- ja pääministeri Juppe jäi tasavaltalaiset-puolueen ennakkovaalissa toiseksi harvinaisen selvin numeroin. 

Fillonin on arveltu voittavan presidentinvaalit, jos hän voittaa esivaalien toisen äänestyksen sunnuntaina. Mielipidemittausten mukaan Fillon todennäköisesti kohtaa ja päihittää varsinaisessa presidentinvaalissa oikeistopopulistisen kansallisen rintaman ehdokkaan Marine Le Penin. 

Jos Fillon voittaa, on Ranskalla ensi keväästä lähtien presidentti, joka ajaa kovaa talouspolitiikkaa ja haluaisi läheisemmät välit Venäjään.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.