Mainos

Fort Hoodin ampujan al-Qaida -yhteyksiä tutkitaan

Yhdysvalloissa tutkitaan mahdollisia al-Qaida -yhteyksiä Texasin viime viikkoiseen verilöylyyn.

Nimettömien lähteiden mukaan yhdysvaltalaiset tiedustelupalvelut olivat tienneet jo aiemmin, että joukkosurmasta epäilty psykiatri oli yrittänyt ottaa yhteyttä terroristiverkosto al-Qaidaan. Lähteet kertovat, että psykiatri Nidal Hasan oli pyrkinyt yhteyteen verkostoa lähellä oleviin henkilöihin.

Tiedustelupalvelujen kerrotaan antaneen tiedot liittovaltion viranomaisille, mutta toistaiseksi on epäselvää, mitä viranomaiset tiedoilla lopulta tekivät.

Fort Hoodin sotilastukikohdan ammuskelussa viime torstaina kuoli 13 ja haavoittui 28 ihmistä. Ampumisista epäillään sotilaspsykiatri Nidal Hasania, Yhdysvalloissa syntynyttä muslimia, jonka vanhemmat ovat maahanmuuttajia.

Hasan haavoittui itsekin välikohtauksessa, mutta tuli eilen tajuihinsa. Hänen kerrottiin jo puhuneen sairaalan henkilökunnan kanssa.

Yhdysvaltain hallitusviranomaisten mukaan epäilty joutuu aikanaan sotilasoikeuden eteen.

MTV3-Reuters

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.