Mainos

Fukushiman työntekijällä ydinturmaan liittyvä syöpä

Fukushiman ydinvoimalan entisellä työntekijällä on todettu säteilyyn yhteydessä oleva syöpä, kertoi Japanin terveysministeriön edustaja tiistaina. Nelissäkymmenissä oleva mies työskenteli noin vuoden ajan voimalassa siivoustehtävissä vuonna 2011 tapahtuneen ydinonnettomuuden jälkeen.

Kyseessä on japanilaisviranomaisten mukaan ensimmäinen kerta, kun syöpätapaus täyttää vaadittavat kriteerit niin, että se voidaan yhdistää onnettomuuteen. Miehellä on todettu leukemia.

Fukushima kärsi isoja tuhoja maaliskuun 2011 maanjäristyksessä ja tsunamissa. Sairastunut mies oli työssä rakennuksessa, jossa oli yksi vaurioituneista reaktoreista.

Yleisradioyhtiö NHK:n mukaan yli 45000 ihmistä on työskennellyt onnettomuuden jälkeen voimalan alueella osana valtavaa purku- ja siivousoperaatiota.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.