Mainos

G20: Brexit lisää epävarmuutta maailman taloudessa

Britannian aikomus erota Euroopan unionista lisää epävarmuutta globaalissa taloudessa, arvioivat johtavien talousmaiden G20-ryhmän edustajat.

Brexitin vaikutuksia kommentoi G20-ryhmän kokousta isännöivä Kiinan valtiovarainministeri. Ministeri Lou Jiwei lisäsi kuitenkin, että EU-mailla on hyvät mahdollisuudet puuttua ennalta seurauksiin, joita Britannian ero mahdollisesti aiheuttaa.  

G20-ryhmä on koolla Kiinan Chengdussa. Kokouksen alla Kansainvälinen valuuttarahasto IMF alensi ennustettaan maailmantalouden kasvusta tänä vuonna. Kokousedustajien mukaan EU:n ja Britannian pitkittyneet eroneuvottelut voivat lisätä riskejä.  

IMF:n tuoreessa raportissa maailmantalouden uhkiin listattiin myös Kiinan talouskehityksen hidastuminen, terrorismi ja Turkin epäonnistunut vallankaappaus.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.