Mainos

Georgiassa jahdataan jälleen tiikeriä

Georgiassa poliisi jahtaa taas tiikeriä. Jo aiemmin tällä viikolla poliisi ampui tiikerin, joka oli raadellut miehen maan pääkaupungin Tbilisin keskustassa.

Eläimet pääsivät karkuun paikallisesta eläintarhasta viime viikonloppuna, kun tulvat tuhosivat tarhan.  

Tiikerin etsimiseen osallistuva paikallinen metsästäjä kertoi, että ainakin 15 kaupungin asukasta on ilmoittanut nähneensä suuren kissaeläimen. Televisiossa on esitetty asukkaiden kännyköillään ottamia kuvia tiikeristä.  

Eläintarhan mukaan useita eläimiä saattaa vielä olla vapaana. Tarkka tilanne selviää vasta, kun sekä kuolleet että eloonjääneet eläimet on laskettu. Paikallisen viranomaisen mukaan hätäkeskukseen on tullut kymmeniä ilmoituksia eläinhavainnoista, mutta jokainen on ollut väärä hälytys.  

Tulvan jälkeen Tbilisin kaduilla nähtiin leijonia, tiikereitä, karhuja ja virtahepo. Eläimet joko ammuttiin tai saatiin kiinni ja palautettiin eläintarhaan. Yli puolet eläintarhan 600 eläimestä kuoli tulvassa.  

Eläinoikeusaktivistit ovat vaatineet asiasta tutkintaa ja sanoneet, ettei kaikkia poliisin ampumia eläimiä ollut välttämätöntä tappaa.  

Tuhoisassa tulvassa kuoli 19 ihmistä. Kolme heistä oli eläintarhan työntekijöitä.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.