Mainos

Golffaaja kuoli erikoisessa onnettomuudessa

Japanilaisnainen on kuollut golfkentällä tapahtuneessa erikoisessa onnettomuudessa. Nainen oli pelaamassa golfia perheensä kanssa, kun hän yhtäkkiä putosi nurmikentän läpi viisi metriä syvään kuoppaan.

- Olemme kuulleet, että nainen putosi yhtäkkiä maan läpi kymmenvuotiaan poikansa edessä, paikallinen poliisi kertoo.

Pelastusviranomaisten mukaan naisen hyväksi ei ollut enää tehtävissä mitään. He uskovat naisen menettäneen ensin tajuntansa ja lopulta hukkuneen kuopan pohjalla olleeseen veteen.

Golfkentän edustajat sanovat vuoristopurojen sulamisvesien mahdollisesti kovertaneen käytäviä kentän alle.

Onnettomuus tapahtui Hokkaidon saarella sijaitsevalla Le Petaw Golf Clubilla.

(MTV3-AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.