Mainos

Greenpeace: Kiinan öljyturma 40 kertaa suurempi kuin maan hallitus kertoo

- Ainakin 60 000 tonnia raakaöljyä on jo vuotanut Keltaiseenmereen, arvioi ympäristöjärjestö Greenpeace Kiinan öljuturman suuruudeksi.

Kaksi viikkoa sitten Koillis-Kiinassa sattunut onnettomuus sai alkunsa, kun raakaöljyä maihin kuljettaneen aluksen putkessa sattui räjähdys lähellä satamaa. Räjähdys aiheutti 15 tuntia roihunneen tulipalon ja tuli vaurioitti sataman turvalaitteita.

Maan hallitus on ilmoittanut öljyvuodon suuruudeksi 1500 tonnia. Viranomaisten mukaan öljyntorjuntatyöt on myös saatu päätökseensä. Ympäristöjärjestö on eri mieltä.

- On tyypillistä, että hallitus ja öljy-yhtiöt aliarvioivat öljyvuodon laajuutta ja tuhojen suuruutta ja samalla yliarvioivat omien toimiensa vaikutuksen öljytuhojen korjaamisessa, sanoo Richard Steiner, Alaskan yliopiston öljytuhoasiantuntija, jonka Greenpeace kutsui paikan päälle Dalianin satamaan.

Steinerin mukaan öljylautan kokoa ei edes tiedetä varmasti puutteellisen ilmavalvonnan takia, joten se on voinut levitä jo Pohjois-Koreaan asti.

Öljyn varastoinnista ja säilytyksestä satamassa vastaavan PetroChinan virkailijat eivät kieltäneet eivätkä vahvistaneet ympäristöjärjestön väitteitä.

(MTV3 - AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.