Mainos

Guantanamon 23-vuotias vanki oikeuden eteen

Yhdysvaltojen vankileirillä Guantanamossa Kuubassa on alkanut oikeudenkäynti leirin nuorinta vankia vastaan.

Kanadalaista Omar Khadria syytetään amerikkalaissotilaan surmaamisesta käsikranaatilla Afganistanissa, kun Khadr oli 15-vuotias.

Oikeudenkäynti on ensimmäinen Guantanamossa järjestetty presidentti Barack Obaman kaudella.Yhdysvaltain ylläpitämää Guantanamon vanki-leiriä ei ole vieläkään suljettu, vaikka Obama lupasi virkaan astuessaan sulkea sen.

Yhdysvaltain kirjeenvaihtaja Päivi Sinisalo kertoo MTV:n uutisissa, että Guantanamon vankileirin sulkeminen näyttää lykkääntyneen hamaan tulevaisuuteen, sillä sulkeminen on poliittisesti erittäin arkaluonteinen asia.

- Se ei ole mitenkään suosittu aihe kongressissa syksyllä olevien vaalien alla, Sinisalo perustelee.

Obaman aikana vankien määrä leirissä on hieman laskenut, mutta heitä on siellä edelleen yli 170.

- Muutenkin leirissä olevien vankien kohtalo on yhä auki, sillä kongressi ei suostu siihen, että heidät siirrettäisiin Yhdysvaltain maaperälle ja paikallisiin tuomioistuimiin.

Oikeudenkäynti herättänyt kiistaa jo ennakkoon

Nyt syytetty 23-vuotias kanadalainen Omar Khadr on viettänyt Guantanamon vankileirillä kolmasosan elämästään. Kahdeksan vankeusvuoden jälkeen leirin nuorimman asukin oikeudenkäynti on vihdoinkin alkamassa.

Amerikkalainen sotilastuomioistuin ratkaisee tulevien viikkojen aikana, onko kanadalainen Khadr syyllistynyt esimerkiksi murhaan ja terrorismiin. Miehen tapaus on erikoinen, sillä hän oli vain 15-vuotias viisikohtaisessa syytteessä lueteltujen tapahtumien aikaan.

Sinisalo kertoo, että valamiehistön valinta on parhaillaan meneillään ja varsinaisen oikeudenkäynnin uskotaan kestävän viikkoja.

- Vangin oikeudenkäynti on herättänyt kiistaa jo ennakkoon, sillä Khadr oli vangitsemishetkellä todellakin vasta 15-vuotias ja kansainvälisten lakian mukaan lapsisotilas. Hän on myös leirin viimeinen länsimainen vanki. Oikeudenkäynti on herättänyt valtavasti huomiota vangin kotimaassa Kanadassa, mutta maa ei ole pyytänyt hänen luovuttamistaan, kertoo Sinisalo.

(MTV3)

Katso Päivi Sinisalon juttu Washingtonista

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.