Mainos

Haiti pidätti lapsia maasta vieneitä amerikkalaisia

Haitin poliisi on pidättänyt kymmenen amerikkalaista, jotka yrittivät viedä yli 30 lasta pois maanjäristyksen runtelemasta maasta. Viranomaiset epäilevät, että kyse olisi laittomasta adoptiosta tai ihmiskaupasta.

Epäillyt pidätettiin Haitin ja Dominikaanisen tasavallan rajalla. Viranomaisten mukaan amerikkalaisilla ei ollut minkäänlaisia asiakirjoja, jotka olisivat kertoneet lasten adoptioista tai heidän vanhempiensa kohtaloista. Lapsista nuorin oli kaksikuukautinen ja vanhin 12-vuotias.

Yksi epäillyistä kiisti ryhmän tehneen mitään väärää. Hän kertoi olevansa Idahossa toimivan hyväntekeväisyysjärjestön johtaja ja sanoi ryhmän vieneen luvallisesti lapsia orpokotiin Dominikaaniseen tasavaltaan.

Haitissa on pelätty maanjäristyksen vauhdittavan lapsikauppaa. Lisäksi laillisten avustusjärjestöjen on pelätty vievän lapsia ulkomaille adoptoitaviksi ennen varmuutta siitä, että nämä ovat menettäneet vanhempansa.

Katso Helena Liikasen juttu

(MTV3 - STT - Reuters - AFP - DPA)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.