Mainos

Haitilaiset jo toista yötä taivasalla

Tuhannet haitilaiset joutuivat yöpymään jo toisen peräkkäisen yön kadulla tuhoisan maanjäristyksen jälkeen.

Synkimpien arvioiden mukaan maanjäristyksessä kuoli yli satatuhatta ihmistä. Tunnelma Haitin pääkaupunki Port-au-Princessä on lohduton - ruumiita lojuu kaduilla ja ihmiset yrittävät kaivaa loukkuun jääneitä ihmisiä raunioista käsin. Työkaluja ei ole, ruumispusseja on liian vähän.

- Kaduilla olevilla ihmisillä on aukinaisia murtumia ja vammoja päässä, mutta heitä ei saada tällä hetkellä vietyä sairaalaan, kertoo apujärjestö MSF:n työntekijä Hans van Dillen BBC:lle.

Pääkaupungissa on myös pulaa vedestä, ruuasta ja lääkkeistä. Monet ihmiset pelkäävät hakeutua suojaan uusien järistyksien pelossa. Jälkijäristykset ovat vavisuttaneet maata jo parin päivän ajan. Monet laulavat uskonnollisia lauluja ja rukoilevat.

Maahan on saapumassa paljon kansainvälistä apua. Ensimmäiset yhdysvaltalaiset lentokoneet ovat jo laskeutuneet maahan, ja lisää on tulossa. Apua tulee myös Euroopan maista, Venäjältä ja Kiinasta.

(MTV3 - AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.